Pääsiäisaamun karanteeniajatuksia viidakon mopotaxikeikan ja suomalaisen netti-jumalanpalveluksen jälkitunnelmissa

Karanteeni ei ole kaikille sama.

Yhdellä on kerrankin aikaa pestä ja puunata koti
ja viettää aikaa rukouksessa,
Jumalaa etsien.

      Vai oliko se hän, joka teki näin ennenkin?

Toinen on kiireisempi kuin koskaan,
hoitaa sairaita ja vanhuksia,
soittelee yksinäisille
tai käyttää uusinta teknologiaa tehdäkseen työtään etänä,
entistä tehokkaammin...

      Saako hän tästä kiitosta, kuka huomaa hänen vaivannäkönsä?
      Erottuuko oma työ muiden joukosta, tuottaako tarpeeksi medianäkyvyyttä?

Kolmannella on virtuaaliset soittotreenit, seurakunnan solu ja nuortenilta.
Uusiakin harrastuksia löytyy, tekniikka sen mahdollistaa.

Jumalanpalveluksessa käydään ympäri maailmaa ja tavataan tuttuja,
nyt kun pienetkin seurakunnat videoivat tilaisuuksiaan.
Ja kotona ne kaikkein tärkeimmät,
oma perhe.

      Nauttikaa ja iloitkaa toisistanne, viettäkää laatuaikaa,
      on nyt monien neuvo.
      Mitä tehdä, jos perhedynamiikka ei toimi?
      Katoavatko seurakuntalaisten väliset kitkat nyt,
      kun video näyttää vain lähikuvaa "olennaisesta"?
      Toteutuuko yhteys?
      Entä ne, niin kuin minun naapurini, joilla ei edes ole tietokonetta tai kännykkää?

Ja sitten olen minä.
Jatkan työtäni, siinä kun voin.
Arki vie edelleen aikaa ja samalla voimauttaa.
Hämähäkinverkot saavat yhä olla paikoillaan,
aurinko siivilöityy ikkunalasista pehmeästi, niin kuin aina ennenkin.

Ruutuaikaa en jaksa, sosiaalisuus pienen näytön läpi masentaa.
Vaikka nyt olisi ainutlaatuinen mahdollisuus etsiä uusi yhteys
Kolumbiaan, kansalliseen kotikirkkooni ja Keski-Suomeen,
en sitä nyt juuri jaksa, uskalla, enkä ehkä edes halua tehdä.

Vieläkään en koe osaavani rukoilla,
vaikka olisi yksityisyyttä, globaali hätä ja omakin kaipuu päästä taas lähteelle,
juoda janoonsa ja jakaa elävää vettä muillekin,
vaikka sitten vain ääniviestillä.

      Kyllähän tänä "uutena normaalina" aikana kaikki taitaa jatkua ihan kuin ennenkin.
      Vai kärjistääkö se eroja edelleen?
      Ne, joilla on vilkas sosiaalinen elämä (ja nettiyhteys),
      jatkavat sitä virtuaalisesti.
      Ne, joilla on tekniset laitteet ja taidot, näkyvät sosiaalisessa mediassa.
      Me, jotka asumme puskassa, elämme niin kuin aina
      ulkomaailmasta, sen vaaroista ja mahdollisuuksista välittämättä.

      Ja se, joka elää Korkeimman suojassa,
      kaikesta – itsestäänkin – huolimatta,
      riippuu Hänessä kiinni,
      huutaa ja saa vastauksen,
      ei ole yksin, koska Jumala on.

Hän tietää ja voi, meitä paremmin.
Hänellä on kaikki valta ja hänen nimensä on Rakkaus.



Ps.
Tänään ilahduin yhteenkuuluvuudesta kaukana olevien tuntemattomien
ja menneisyyteen jääneiden ystävien kanssa.
Siellä kotiseudullakin siis kuunnellaan jotain muuta kuin
Hillsongia ja sen seuraajia, joista tämä Amazonian asukki ei mitään tiedä,
ja luetaan muutakin kuin Facebook-päivityksiä.

Minäkin tänään aamusella tanssin, kotona täällä kaukana
ja tapoin monta hyttystä :)

Uskosta ja unelmista. Elämästä.

Sunnuntaina vein pitkästä aikaa itseni ulos,

katsomaan ja kuuntelemaan afroecuadorilaisten touhuja.

Muistin, että tätähän mä olin aina tahtonut nähdä ja kokea.

Nyt se oli yhtäkkiä mahdollista, hetken ajan,

täällä niin lähellä kotia.

Joku arveli joskus, että syynä olisi mun uskon puute,

kun en oo saanut jotain, mitä kovasti kaipasin.

Toisinaan mietin, että onko mulla mitään muuta,

kuin se usko.

Se sunnuntai päättyi täysikuuhun.

Koiranpennut pyöri jaloissa.

Huomasin, että koiran mä olin aina halunnut

ja että nyt mulla on niitä jo toisessa polvessa.

Tää elämä tuntuu vaihtelevassa määrin

olevan mun itseni näköistä.

Ei ehkä sellaista, millaiseksi sen joskus suunnittelin,

mutta kun tarkemmin katsoo,

on siinä paljon sitäkin.

On suuri etuoikeus saada ottaa se vastaan sellaisenaan,

ihmetellä ja iloita, kun voi.

Pitää kiinni uskosta,

sehän on kaiken perusta.

Uskoa, toivoa, rakastaa.

Elää.

Haasteita ja ihmeitä

Eilisillan suunnitelmat muuttuivat hetkessä,

kun lähdin viemään luonani vierailleita ystäviä Tenaan

kiertoreittiä viidakon halki,

päätien ollessa mielenosoitusten vuoksi suljettu.

Ensimmäinen ihme oli se, että löysimme ja pääsimme perille,

enkä minä eksynyt kotimatkallakaan,

vaikka mennessä olin istunut auton takapenkillä.

Haasteet alkoivat melkein kotona,

kun poliisin valot välkkyivät keskellä viidakkoa, illan jo pimetessä.

Tämäkin tie oli tukittu, eikä siinä auttanut muu kuin kääntää auto

ja palata Tenaan, yöpaikkaa etsimään.

Seuraava ihme: improvisoitu B&B, ystävieni C&C luona :)

Sama toisin sanoin: Jotain hyötyä lakostakin on, kun kohdattiin ihan ajan kanssa!

Kotimatka oli sitten oma haasteensa.

Sateisen yön jälkeen, pienessä tihkusateessa,

ohitin ensimmäisen tiesulun ja suuntasin kohti kotia – jalan.

Tutut ihmettelivät kichwan kielellä

ja jotkut tuntemattomat tervehtivät englanniksi ja ehdottivat taksikyytiä,

vaikka eihän siellä liikennöitsijöiden lakon aikana mitään takseja ollut.

Joku kysyi sitäkin, että osallistunko minä mielenosoitukseen.

Tietenkin, sanoin, kävelemällä!

Uusi ihme oli kuorma-auto, joka pysähtyi ja otti minut kyytiinsä pyytämättä

ja lyhensi kävelymatkani alle puoleen.

Jälkimmäisen tiesulun ohi pääseminen olisikin ollut haasteellista

(joidenkin mielenosoittajien mielestä siitä olisivat saaneet kulkea vain ecuadorilaiset

ja hekin maksavina asiakkaina),

elleivät paikalla olisi olleet, mielenosoituksen osanottajina,

 eräs uskova ystävä läheisestä seurakunnasta,

joka ohjasi minut palavien renkaiden välistä hiekkakasan ylitse,

ja kichwa-kansaan kuuluva tuttavani,

jonka kanssa sain vaihtaa pari sanaa ja sitten jatkaa matkaani.

Näin vältin silmätikuksi joutumisen.

Saapuessani Archidonaan kauppoja oltiin jo sulkemassa pian alkavan marssin vuoksi,

mutta sain ostettua pussillisen ruokaa (emme tiedä, milloin kaupat taas avataan)

ja pääsin kotiin saakka kenenkään sitä estämättä.

Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.

He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.

Psalmi 91: 11,12

Felicidad y sus causas

Desde el amanecer
hasta que el sol se vuelva a poner
viviré en libertad
tu amor la victoria me da.

(J.A.Romero, J.Salinas, E.Espinosa) 

Un amigo a quien creo haberle conocido siempre
- aunque son menos de diez años -
Quien me conoce muy bien
y sin embargo se me hace que no sabe mucho de mí

A él, a los tiempos, le vi
y me preguntó si estoy feliz.
Y no me quiso creer que sí.

Como explicarle
lo de la música, movimiento,
arte y literatura,
niños, río y vida?

Me reitero:
Aunque no tenga todo lo que deseaba tener
y creía necesitar,
tengo mucho más
que no cambiaría
por lo que uno supuestamente necesita
para la felicidad.

Vuelvo y repito:
gracias a Dios,
¡sí que soy feliz!

Pakoja toiseen todellisuuteen

"Hän oli viettänyt varhaiset vuotensa yhteisössä, jossa käytettiin aivoja, ja hän kuului siihen rauhattomaan, laskelmoivaan ja seikkailunhaluiseen ihmislajiin, joka tekee äärettömän levollisesti asioita, joiden ainoa selitys on sisäinen palo, ja jotka sietävät jonkin aikaa alkukantaista elämää valloittaakseen saloseudut ja sivistääkseen ne..." – Alexis de Tocqueville

Tänä viikonloppuna,

lasten kesäsiirtolan sulkeuduttua (ainakin hetkeksi),

mulle on tehnyt niin hyvää

pitkästä aikaa lukea, musisoida,

höpötellä ystävän kanssa, laskea koskea.

Tietää ja kokea todeksi,

että on olemassa muutakin elämää

kuin lapset ja kotikylä.

Ehkä jonain päivänä voimme,
minä ja nuo lapset,
ja he yhdessä toisten kanssa,
elää ja iloita niistä asioista,
jotka nyt tuntuvat olevan meistä niin etäällä.

ps. Täkäläinenkin yhteisö toki käyttää aivoja ja on sivistynyt,
joskin eri tavoin, kuin ihmiset siellä, mistä minä tulen.
On ihmeellistä olla muutoksen tekijä ja samalla muuttua itsekin,
oppia ja opettaa, juuri täällä.

---

"Hanna se lo pasa metida en la casa",

me dijo un adolescente que envidiaba mi bicicleta,

según él, botada sin que alguien le de uso.

Si le contara de todas mis aventuras,

se sorprendería el muchacho.

Gracias a Dios, existen fines de semana como este

en que a los tiempos pude hacer y vivir cosas que me gustan,

además de pasarlo en este pueblecito

con los niños a quienes tanto amo.

Mi sueño es que los niños estos
un día puedan compartir conmigo y con otros
algo de que yo en mi vida he tenido el privilegio
de experimentar
y así sentirme más viva.

Hullu suomalainen intiaanikylässä III

"Aikamoinen huvikumpu",

kommentoi joku joskus blogitekstiäni.

Enpä osannut arvata, että tänä vuonna

tästä Huvikummusta tulisi kesäsiirtola,

jossa on tosiaankin pidetty esillä niin

suomalaista, ruotsalaista kuin persialaistakin

lastenkulttuuria,

kotimaista (mitähän sekin tarkoittaa?)

ja venezuelalaista gastronomiaa,

laulettu viidakko- ja vuoristokichwan kielillä

ja josta käsin on tehty fillari-, pyykki- ja uintiretkiä

läheiselle joelle.

Paras palaute taisi olla se,

että

"Mulla on varmaan tän jälkeen kotona tosi tylsää,

kun täällä on ollut niin paljon tekemistä!"

Samat sanat, lapset,

yritän aina muistaa olevani siunattu,

kun teitä on elämässäni niin paljon!

ps. Tämän loman aikana kolme tyttöä oppi uimaan! Jippii!

"There's a place where fear has to face the God you know"

Existen días con mucho temor,

con mala gana,

incluso para hacer lo que más me apasiona,

para lo cual vivo

y por lo cual he dado tanto de mí.

Quisiera que todo el mundo sepa

que todo esto

no tiene nada que ver con valentía

y en muchas ocaciones tampoco

no tiene tanto que ver con los sueños de uno.

Con mi fe nunca llegaré

pero gracias a Dios,

conozco a alguien que es mas grande

que mis temores y soledad.

Jotkut päivät on tehty peloista

ja vastentahtoisuudesta,

jotka yrittävät saada mut vieroksumaan

jopa sitä mikä motivoi eniten,

sitä, mitä varten elän

ja minkä takia olen antanut niin paljon itsestäni.

Tahtoisin kaikkien tietävän

ettei tällä kaikella ole mitään tekemistä

rohkeuden kanssa,

ja että usein tuntuu,

että myös unelmat ovat tästä kaukana.

Oman uskoni varassa en tule koskaan pääsemään perille.

Onneksi tunnen Erään,

joka on suurempi

kuin minun pelkoni ja yksinäisyyteni.

Sigue dando vueltas mi definición de ser yo (Kuka, minä, hän?)

Últimamente me he sentido confundida con todas esas estaciones del año,

todos los aspectos, realidades, vivencias y retos que me hacen ser yo.

Me siento mal porque me siento bien al estar aquí,

en la tierra de los kichwas,

me doy cuenta de que el hecho de que Dios me hizo tan diferente,

me hace pertenecer y saberlo.

El Facebook me ofreció hoy unos recuerdos del verano

que a mí no me parecen tan veraniegos

- pero ¿qué sé yo si ni siquiera

recuerdo haberme puesto guantes y gorra en este año en curso?

Quizá con todo esto me pueda explicar

si un poquito me confundo en los momentos en que me pregunto

dónde es la casa y cuál realidad es la mía.

Vuodenajat ovat hämmentäneet mua aika lailla viime aikoina.

Montako niitä on, seitsemänkö?

Elämässä, minuudessa, mun identiteetissä ja siinä, mihin tunnen kuuluvani,

on niin monta erilaista vivahdetta ja näkökulmaa.

Elämä on täynnä värejä, haasteita ja eri todellisuuksia.

Tuntuu pahalta, että elämä täällä tuntuu niin hyvältä.

Minä, pohjoisen lapsi, täällä kichwoiden mailla.

Nyt tiedän, että Jumala teki musta niin erilaisen,

jotta voisin kokea yhteenkuuluvuutta, elää osana yhteisöä.

Facebook tarjosi mulle tänään kesämuistoja

ja tosiaan, mistä minä voisin tietää,

onko kesä kylmä vai kuuma,

sataako silloin lunta vai jopa rakeita?

Enhän enää edes muista, että vain pari kuukautta sitten

pukeuduin toppatakkiin ja lapasiin.

Ehkä tämä kaikki selittää hämmennykseni,

sen, etten aina ihan oikein tiedä,

missä minä todella olen minä.

Välimaastossa, niin usein.

Lapsena luin sadun pienestä Annasta,
joka sai ystävältään, enkeliltä,
silmälasit, joiden läpi katseltuna
maailma näyttää kovin erilaiselta.

Jukka Poikakin tietää, että
tyytyväisyys on vaikea laji.

Olenhan minäkin näinä vuosina
maailmaa kiertäessäni kuullut monenlaisia kommentteja.
Ehkä päällimmäisinä niistä nyt se, että
       ”Oletpa sinä rohkea!” ja että
       ”Kateeksi käyt!”

Omakohtaisen kokemukseni perusteella
uskaltaisin kuitenkin väittää,
        että itse en ainakaan elämääni paljoa kadehdi
        ja että usein sitä rohkeutta olen saanut hakea
        niiden kuuluisien kissojen ja koirien kanssa.

Elämä on kuitenkin ihanaa, oikeasti,
kun on ne oikeanlaiset silmälasit.
Sanon vaan, vaikka notkunkin taas lentokentällä,
yksin,
jossain maailmojeni välissä,
enkä edes tiedä, missä on koti ja sielulla rauha.

Suomessa, synnyinmaassani,
iloitsin niin kovasti että sattui:
          ystävistä ja niiden lapsista, joista myös on tullut mun ystäviä
          lumesta ja syksyn väreistä
          marjoista ja keltaisesta juustosta
          ja siitä, että sinne pohjoiseen kuulun, kuitenkin.

Ja siellä, mihin nyt olen palaamassa,
koska sinnekin kuulun:
           sielläkin on lapset ja muutama muukin ystävä,
           oma koira,
           joet, villisiat, muurahaiset ja viidakkoveitsi

           ja tehtävä, jota tosin voi toteuttaa missä vaan,
           koska sen Antaja on kanssani kaikkialla
           ja on niin ihmeellinen, että on luonut enkelitkin.

Ihan tosi, tämä kaikki on välillä tosi vaikeaa.
Mutta silti, se kannattaa,
vaikka minä itse en aina ymmärtäisikään,
miten ja miksi.

Suomi llacta, diciembre del 2018

Me están pidiendo fotos de la nieve, de renos y aurora borealis.

Ando sin cámara actualmente,

lo vivo todo,

miro, escucho y respiro,

porque ya lo sé, después todo esto me hará demasiada falta.

Digo, no es que vea cosas hermosas seguidamente.

No es un paraíso donde yo vivo, de donde soy,

aunque seguramente tiene sus cosas buenas.

De igual manera sigo compartiendo,

viendo mis fotos desde hace años,

de los ríos Yasuní y Magdalena,

del volcán Sumaco y nuestro monte más alto, Halti,

de los amigos y días vividos, sentidos, respirados,

de la familia, de la música

y de todos los colores,

de aquí y allá.

Ya ni sé qué lugar está lejos y donde estoy cerca,

pero lo que sé,

es que hay que seguir viviéndolo.

En la cima del volcán Sumaco -
Sumaco-vuoren huipulla

Multa on pyydetty kuvia lumesta, poroista ja revontulista.

En melkein edes käytä kameraa juuri nyt,

vaan elän sen kaiken.

Katselen, kuuntelen ja hengitän,

koska tiedän, että kaikkea tätä tulen ikävöimään,

ihan liikaa.

Eihän täälläkään pelkkää kaunista ole.

Ei kotimaani ole paratiisi, niin kuin jotkut tuntuvat ajattelevan,

vaikka täällä onkin paljon hyvää, paljon.

Joka tapauksessa katselen ja jaan myös vanhoja kuvia,

pääasiassa niitä.

Kuvissa näkyvät Yasuní- ja Magdalena-joet,

tulivuori Sumaco ja meidän korkein vuoremme, Halti.

Niissä näkyvät myös ystävät

ja heijastukset niistä päivistä, jotka olen elänyt, tuntenut, hengittänyt,

perhe, musiikki ja kaikki värit,

täällä ja siellä.

En edes enää tiedä, missä olen kaukana ja missä on se paikka, josta voin sanoa,

että se on lähellä.

Tiedän vain, niin kuin ennenkin,

että nyt on aika elää.

Minä ja me - Yo y nosotros

 Fiel es Dios, que no os dejará ser tentados más de lo que podeís llevar; antes dará también juntamente con la tentación la salida, para que podáis aguantar. 1 Cor 10:13

Hace años, en este blog, escribí acerca de los pronombres de mi vida.
Hace poco me di cuenta de que la realidad de ese entonces se había cambiado.

A ver, un ejemplo práctico:

- Dios ha bendecido nuestro esfuerzo. Estamos construyendo una casa para nuestros niños. Por favor, sigan orando por nosotros. - ¿Ustedes? ¿De quiénes estás hablando cuando dices ustedes?

Digo, Dios me ha dado gente. Además de la gente mía que ya por tanto tiempo y en tantos lugares había tenido, Él me ha hecho pertenecer y sentirlo. Puedo hablar de nosotros y eso me trae mucha alegría y felicidad, mucha satisfacción.

Tengo que admitir que normalmente el Señor no me ha dado lo que le he pedido. Pero, aunque parezca raro, me ha dado mucho más. Cuando leo mis textos de aquellos años duros y difíciles, cuando veo las fotos de esos años de demasiado anhelar, me lleno de gozo. Dios ha sido mi fuerza, Él me ha sustentado, y me ha hecho pasar por todo eso.

¿Qué es lo que he aprendido en estos años, qué es lo que nunca querré olvidar?

Es que Dios es fiel, Él me conoce mejor que yo misma, tiene buenos propósitos para mi vida. La palabra tentación en la versión finlandesa de 1 Cor 10:13 podría ser entendida también como dificultad, prueba o aflicción. Sé que así es mi Dios. Cuando me permite algo difícil, cuando no me da lo que le había pedido, Él ya sabe como aguantaré todo eso.

Y no se trata de simplemente aguantar. Se trata de ver las oportunidades del Eterno donde yo no tengo ninguna.

-----------------------------------------------------------------------------------------

Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. 1. Kor. 10:13

Vuosia sitten kirjoitin tässä blogissa elämäni pronomineista.
Hetki sitten huomasin, että tilanteeni on muuttunut.

Kuule vaikka:

- Herra on siunannut työmme. Rakennamme taloa lapsillemme. Rukoilettehan puolestamme. - Te? Kun sanot te, keistä oikein puhut?

Tarkoitan vain sitä, että Jumala on antanut elämääni ihmisiä. Ei vain ystäviä ja läheisiä, joita minulla onkin jo vuosien ajan, monissa paikoissa ollut, vaan myös yhteenkuuluvuuden kokemuksen. Voin puhua "meistä" ja siitä saan paljon iloa ja tyytyväisyyttä.

Täytyy kyllä myöntää, että yleensä Jumala ei ole antanut minulle sitä, mitä Häneltä olen pyytänyt. Voi ehkä kuulostaa oudolta kun sanon, että Hän on antanut minulle paljon enemmän. Kun luen kirjoituksiani tai katson valokuvia kuluneilta vaikeilta ja raskailta kaipauksen täyttämiltä vuosilta, koen suurta iloa. Jumala on ollut voimani, Hän on kannatellut minua, Hän on auttanut minua kulkemaan sen kaiken läpi.

Mitä olen noina vuosina oppinut, mitä en koskaan tahdo unohtaa?

Sen, että Jumala on uskollinen, Hän tuntee minut itseäni paremmin, Hänellä on hyvät tarkoitusperät elämääni varten. Tiedän, että kun Jumala sallii elämässäni jotain raskasta, kun Hän ei anna minulle jotain, jota Häneltä pyydän, Hän tietää jo, kuinka tulen sen kestämään.

Eikä kyse edes ole kestämisestä. On kyse siitä, että voin nähdä Ikuisen Jumalan mahdollisuudet juuri siellä, missä sellaisia ei luulisi olevankaan.

Ostoksilla - De compras

En ole ehkä koskaan ennen kuullut näin hyvää myyntipuhetta:

"Osta tämä, se kiintyy sinuun,

eikä koskaan juokse karkuun.

Sitten, kun se on kasvanut suureksi,

voit keittää siitä herkullisen sopan."

Amazonia!

En ehkä enää osaisi elää muualla.

Nunca antes me vendieron cosa alguna así:

"Cómprelo, se encariña con usted,

nunca le va a abandonar.

Y cuando se haga grande,

usted podrá hacer una rica mazamorra y comérselo."

Amazonía, ya no sé cómo vivir fuera de ti.

Hullu suomalainen intiaanikylässä II

Tänään väsytti,

mutta kun olin luvannut lapset kylään.

Siinä he sitten istuivat,

neljä alakouluikäistä poikaa, pöytäni ympärillä.

Lauloimme aarrekartasta

ja keskustelut liikkuivat maan ja taivaan välillä

– kirjaimellisesti.

Lapset halusivat tietää, onko Suomessa lunta,

ja että loiko Jumala planeetatkin.

Sitten pelattiin,

merirosvolaivaa ja palapelejä.

Laitoin lastenmusiikin taustalle

ja otin koiran syliin.

"Voisitko laittaa musiikkia kovemmalle?"

pojat kysyivät.

Ja lauloivat mukana melkein kaikki laulut.

Tiensinhän, tieni tän, sille lähtiessäin

kiertävän kautta synkeiden seutujen...

Kun kuljen laulaen, pelkää niin paljon en.

Kun kuljen halki varjojen ja pimeiden polkujen,

niin kuljen laulaen.

(Lasse Heikkilä)

Hullu suomalainen intiaanikylässä I

En muuten enää asu yksin.

Talouteeni kuuluu nykyään vakituisesti

10 jalkaa ja 2 häntää,

ja lisäksi lukuisia vierailevia jalkoja ja häntiä,

jotka vilistävät ja huiskivat

pitkin seiniä, lattioita ja pihapuuta.

Rakkauden teoista sanottakoon sen verran,

että kuljen iltaisin puskassa otsalampun kanssa

heinäsirkkoja etsien,

ja keittelen kanankaulat ja -varpaat erilllisessä kattilassa

– enää en joudu syömään niitä itse.

Välillä teen myös kannullisen mehua niille puussa kiipeileville vierailleni

ja huudatan täysillä lastenlauluja.

Oon viime aikoina lueskellut vanhoja blogitekstejäni

ja voi, kyllä Isä onkin mua hoitanut, kantanut ja opettanut.

Mihin hän vie ja kuinka, sitä en tiedä.

Ainoa asia, mistä olen nyt varma,

on että häneen saan luottaa. Tänään, huomenna, aina.

Ahorita, escribir en mi finlandés me hace bien

Jotkut ovat kyselleet, että mites blogi.

Seuraako tätä muka joku?

Nyt on ollut pitkä kommunikaatiokatkos, kun muut asiat on vieneet mukanaan.

Ei ole oikein ollut mitään kirjoitettavaa.

Ensin olin kuukauden ilman nettiä,

se teki hyvää ja vähän irroitteli somesta ja muusta.

Nyt on ollut töitä ja aikaa vievää arkea.

Inspiroivaa, voimauttavaa maalla asumista,

mutta vain vähän aikaa eritellä omia ajatuksia.

Kiire tappaa luovuuden, sanotaan.

Ei mulla kiirettä ole ollut, täysiä päiviä vain.

Ne kannustaa kehittämään omaa luovuutta

ja toimintakykyä eri tavalla, kuin ennen.

Se on hyvä.

Bellavista Altan lihapatojen äärellä. Kuva: Pekka Paukkala

Niin, asun nyt maalla.

Tajusin juuri, että se on ollut yksi unelmani.

Vuokrataloni ympärillä kasvaa maissi ja maniokki,

onpa tuolla taempana chiliä ja vesimeloniakin.

(Ps. Ne ei kuulu mulle! Hedelmäauto kuitenkin ajaa päivittäin kotini ohi.

Sieltä voi ostaa, mitä mieli tekee.)

Eilen oli siunattu päivä, kun ystäväni tuli auttamaan

sadevesitankin asentamisessa ja fillarin korjaamisessa.

Edellisenä päivänä vähän jo itketti,

kun olin ollut kuukauden ilman juoksevaa vettä

ja se fillarikin lakkasi toimimasta.

Muistin ajat Suomessa, kun fiksailin sitä itse.

Nyt en vaan enää jaksanut.

Eilen, kun vesitankki oli käyttökunnossa,

hyppäsin maastopyörän selkään ja ajoin joelle.

Viidakko tuoksui ja joen vesi tuntui ihanan raikkaalta kuuman päivän jälkeen.

Tuntui myös mukavalta, kun naapuri, kotiin tullessani,

tervehti: "Hyvää iltapäivää, sisko".

Kichwan kielellä.

Rukoillaan, että meistä kaikista tulisi

ihan oikeita siskoja ja veljiä,

Taivaan Isän lapsia.

¡Por fin se terminó la capacitación de los docentes!

Estoy cansada de esforzarme por hacerme entender

ya por tres semanas.

Al mismo tiempo tan agradecida por aquellas personas en mi lado,

quienes me entienden a pesar de ser extranjera y no sé que.

En estas semanas he aprendido mucho,

he logrado mucho,

y decidido seguir adelante, siempre.

Enfrentando los desafíos que la vida me da,

disfrutándolos, con gratitud y alegría.

+++

Opettajainkoulutus on tältä erää ohi, vihdoinkin.

Väsyttää yrittää tulla ymmärretyksi, selittää vaikeita asioita vieraalla kielellä ihmisille, jotka ovat kasvaneet niin erilaisten asioiden ympäröiminä.

Tuntuu ihmeelliseltä, että täällä on, kuitenkin,

niin monia, jotka ymmärtää minua,

vaikka olenkin ulkomaalainen ja vaikka mitä muuta outoa ja ihmeellistä ;)

Oppiminen, onnistumiset, sisulla eteenpäin -meininki jatkuu,

elämän haasteet jatkuvat,

ne, jotka oikein ymmärrettynä tuovat tielleni niin paljon hyvää – ja iloa.

Maalla ja kaupungissa

Työmatkan voi kulkea niin monella eri tavalla.

Kotona, fillarin lisäksi, mua houkuttelee edelleen tuo mahtava Sumaco.

Viidakossa Napo-joki vie huolet mukanaan.

On siunattua olla kiitollinen,

iloita tästä, nyt.

Lauantai, lokakuun eka

Asun nykyään melkein maalla!

Lähin ruokakauppa on viidentoista kilsan päässä ja siellä kävin tänään,

kun mulla kerrankin oli vapaapäivä.

Samalla ostin juhlakengät, uuden satulan fillariin

ja jakoavaimen.

Kaupasta tarttui mukaan myös korianteria ja yrttibratwurstia.

Nam!

Autossa mulla soi nykyään ruotsinkielinen radio.

Töissä ja kirkossakin saa harjoitella ruotsia.

Koulussa opiskellaan kreikkaa,

sitä kakstuhatta vuotta sitten käytössä ollutta.

Mä haluisin ostaa itelleni ruotsinkielisen raamatun

ja kerrata viittomakieltä.

Kirjahyllyssä komeilee paksu viittomakielen kansio.

Milloin sen ehtis avata?

Niin, mulla on autokin nykyään.

Pikkurahalla ostettu el Pörrö.

Hyvin se on mua palvellut jo pari kuukautta,

näillä mun matkoilla Utsjoelta Hankoon.

Tänä viikonloppuna paistaa muuten aurinko, pitkästä aikaa.

On melkein kesäkeli ja mä teen kouluhommia parvekkeella.

Kattilassa kiehuu riisi ja pavut,

mä yritän olla unohtamatta mun latinojuuria.

Just nyt on vaan niin hyvä elää tätä kaikkea,

monessa eri maailmassa,

usealla eri kielellä.

Unelmoida tulevasta ja kuitenkin

elää juuri nyt.

Ps. Tähän erityisen rentoon ja aurinkoiseen viikonloppuun kuului myös saunomista, meduusoiden pelastamista merenrantahiekalta, leffaa, kirjoja, jäätelönsyöntiä.

Ja Taivaan Iskän rakastava muistutus siitä, että mun olis hyvä olla enemmän ja enemmän Hänen lähellään.

Taidan pitää vapaata useamminkin.

Spirit now living

and dwelling within me

keep my eyes fixed

ever on Jesus' face

let not the things of this world

ever sway me

I'll run 'til I finish the race

-Hillsong

Al fin fue lindo volver para mi tierra.

Tuve vacaciones hermosas,

visité familia, amigos,

el bosque.

Me metí en el frío y en la nieve,

en un mundo completamente diferente

de la selva que ya se había hecho mi casa.

Ahora ya llevo tres semanas estudiando,

estresándome,

pensando que el sol nunca se asomará,

que la primavera nunca llegará.

Por ahora más que todo

me siento cansada.

Cansada de correr,

de tratar de ser o alcanzar algo.

Cansada de actuar también

y sí, de defenderle a Dios.

En esta primavera que a pesar de la falta de mi fe

llegará

quiero ver a Dios

tan grande, tan fuerte

y tan bueno

como Él dice que es.

Oon kyllä nauttinu Suomeen paluusta.

Perheestä, ystävistä,

metästä.

Ihana loma!

Nyt oon jo kolme viikkoa opiskellu,

stressannu,

menettäny uskoni auringon olemassaoloon

ja kevään tuloon.

Oon vaan niin väsynyt

yrittämään olla tai saavuttaa jotain.

Väsynyt esittämään jotain

tai ihan oikeesti, myös

puolustelemaan Jumalaa itselleni tai muille.

Kevät tulee ihan varmasti,

vaikken nyt siihen uskokaan.

Tänä keväänä haluun nähdä Jumalan,

joka ihan oikeesti on niin suuri, vahva

ja hyvä

kuin itse sanoo olevansa.

Koski ja kallio

Taas on oltu aktiivisia.

On juhlittu kihlajaisia, kuuskymppisiä,

Suomen ja Quiton itsenäisyyttä.

On ollut rankkasateita ja ukkosta.

Wau.

Täällä asti ei ole tulvinut, onneksi.

Tuolla vähän kauempana senkin edestä.

Eilen, itsenäisyyspäivän kunniaksi,

pääsin laskemaan koskia kumilautalla

parinkymmenen viidakko-oppaan kanssa.

Leikin turistia heidän rafting-kurssillaan.

Kaiken kruunasi ihana, jyrkkä ja vähän liukaskin kallio,

jota pitkin ohitettiin kaikista pahin koski.

Itsenäisyyspäivä koskessa ja kalliolla

ei mun mielestä voi olla mitenkään kurja.

Nyt on edessä pari nörttipäivää tietokoneella.

Torstaina ja perjantaina olisi tarkoitus

vetää luovuustyöpaja naapurikylässä,

ja sitä pitäisi nyt valmistella.

Ensi viikolla pääsen ehkä taas koskeen,

parin viikon päästä ihan eri oloihin,

lumeen ja pakkaseen.

Sekään ei voi olla mitenkään kurjaa.