2021 ja vähän jouluisia ajatuksia

Tämäkin vuosi oli sukkulointia kahden – ei vaan useamman – kulttuurin välillä. Mistä minä oikein olen kotoisin?

Joku kysyi, millaista oli käydä kotona, siellä tuhansien järvien maassa. Itse mietin, kuinka ihana oli päästä kotiin takaisin, tänne, missä perheeseeni kuuluu epälukuinen määrä siipikarjaa ja kaksi koiraa.

Ainahan sitä tulee ladattua odotuksia erinäisiin tapahtumiin, kuten nyt vaikka Suomen matkaan ja jouluun. Kahdessa eri Zoom-tapaamisessa kyseltiin nyt joulun alla, millaisia ovat ne parhaat joulumuistot. Menin ihan lukkoon enkä tiennyt, mitä sanoa, kun jouluhan on tunnetusti lasten ja perheen juhla, eikä minulla sellaisia ole.

Olen ajatellut, että Jumala on siunannut minua valtavalla kulttuurien ja kokemusten rikkaudella. On perheitä, kieliä, maisemia, ruokaelämyksiä ja vaikka mitä.

Mutta on myös se kaipuu. Ei lähetystyö ole sitä, että saa valikoida parhaat puolet joka maasta. Se on luopumista, luovuttamista.

Muistan, kun vasta opettelin espanjan kieltä ja sen omaksuakseni luovuin pitkäksi aikaa jostain minulle todella tärkeästä – suomenkielisen Raamatun lukemisesta. Viime vuosina olen kipuillut sitä, kun ei ole ystäviä täällä lähellä, ei seurakuntayhteyttä, eikä sitä perhettä, vaikka juuri näiden asioiden puolestapuhuja tahdon olla, niin kuin nyt sen äidinkielisen Jumalan Sanankin.

Mielen päällä on ollut Tommy Helstenin lanseerama Saat sen, mistä luovut. Eikö kristinuskossa olekin kyse juuri siitä? Eikö se olekin Jeesuksen malli meille seuraajilleen? Eikö Hän jättänyt yhteyden Isänsä kanssa tehdäkseen meistä perheensä jäseniä? Elikö Ihmisen Poika täällä maan päällä loisteliaissa oloissa? Saiko Hän kokea yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä omiensa taholta? Entä tänään, tänä jouluna, saako Hän pitää meidät lähellään, iloita yhteydestä meidän kanssamme?

Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon. Hän tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala onkin korottanut hänet korkealle ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. 

Fil. 2:5-9

Rohkaisevaa on se, että ajan kanssa aloin kokea espanjan toiseksi sydämeni kielistä. Luovuin hetkeksi Raamatun täydellisestä ymmärtämisestä, voidakseni todella imeä Jumalan Sanaa itseeni ja jopa opettaa sitä muille toisella, minulle aiemmin vieraalla kielellä. Voisiko jotain tämän kaltaista tapahtua myös muiden kaipaamieni asioiden suhteen? Voisiko Jumala vielä yllättää minutkin ja kääntää tämän hetkiset haasteeni siunaukseksi ei vain minulle, vaan laajemmallekin joukolle? Hänellä todella on siihen varaa.

2020

Opeta meitä laskemaan päivämme oikein,

että me saisimme viisaan sydämen.

Psalmi 90:12

Moni on sanonut, että viime vuosi oli kummallinen.
Olihan se!

Harvana vuonna olen
toiminut mopotaksikuskina,
soittanut alttoviulua ja kosketinsoittimia,
pitänyt kukkoa, ankkaa ja koiranpentuja,
kasvattanut papuja, paprikaa ja viidakkopähkinöitä,
jatkokouluttautunut videoyhteyden kautta,

osallistunut ulkomailla toimivan raamattupiirin toimintaan,
kuvannut ja tuottanut musiikkivideoita
ja treenannut äänityksiä varten lauluja alkuperäiskansan kielellä,
tehnyt paljon perunarieskaa.

Ja elänyt poikkeusoloissa,

niin kuin kaikki muutkin.

Kun pandemia alkoi alkuvuodesta, murehdin sitä,
että vaikka kaukana oleva tulikin yhtäkkiä lähelle minua, etuoikeutettua,
ne kaikkein lähimmät jäisivät puolestaan etäisimmiksi
– eihän heillä ollut älypuhelimia ja nettiyhteyttä.

Mennyt vuosi oli kuitenkin siitäkin ihmeellinen,
että uudenlainen yhteys löytyi
niin kauas, lähelle, itseeni, kuin ylöskin päin.

Koin, että sain olla enemmän täkäläinen, suomalainen, latinalaisamerikkalainen.
Todo a la vez, eikä se ollutkaan mistään tai keneltäkään pois.

Turha suorittaminen jäi, ja kuitenkin saimme paljon aikaan, yhdessä.

Asioita, joita en ollut suunnitellut, joista en osannut unelmoidakaan.





















Ainutlaatuista on myös se, että loppuvuonna en saanut uutta seinäkalenteria,
niin kuin aina ennen – eihän tänne kulje enää posti,
ja matkailijatkin ovat käyneet vähiin.

Päädyin sitten tuunaamaan viime vuoden kalenterin uudeksi.
Maltoin tehdä tätä urakkaa vain toukokuulle saakka,
kun ajattelin, että ehkä kesään mennessä tähänkin asiaan tulee erilainen apu ;)

Uutta vanhaa kalenteria seinälle laittaessani huomasin,
että olihan mulla ollut viime vuodelle montakin suunnitelmaa,
jotka eivät sitten sattuneesta syystä toteutuneet,
kun Taivaan Isän käsikirjoitus olikin hyvin ennakoidusta poikkeava.

Nyt, kun uusi vuosi alkaakin tutuin kalenterikuvin, 
alkoi mielessäni orastaa ajatus siitä, että ehkä sitten tänä vuonna...

Niinhän sen pitäisi olla aina.
Että sen sijasta, mistä jäimme paitsi tai mitä emme vielä saavuttaneet,
näkisimme mahdollisuudet tässä päivässä ja huomisessa.

Jotain siirtyi myöhemmäksi,
koska ensin oli tehtävä jotain, nyt tärkeämpää.

Ja sokerit vielä pohjilla,

Jumalan suunnitelmissa!

Hänen kädessään on aika,

ja elämämme.