Uskosta ja unelmista. Elämästä.

Sunnuntaina vein pitkästä aikaa itseni ulos,

katsomaan ja kuuntelemaan afroecuadorilaisten touhuja.

Muistin, että tätähän mä olin aina tahtonut nähdä ja kokea.

Nyt se oli yhtäkkiä mahdollista, hetken ajan,

täällä niin lähellä kotia.

Joku arveli joskus, että syynä olisi mun uskon puute,

kun en oo saanut jotain, mitä kovasti kaipasin.

Toisinaan mietin, että onko mulla mitään muuta,

kuin se usko.

Se sunnuntai päättyi täysikuuhun.

Koiranpennut pyöri jaloissa.

Huomasin, että koiran mä olin aina halunnut

ja että nyt mulla on niitä jo toisessa polvessa.

Tää elämä tuntuu vaihtelevassa määrin

olevan mun itseni näköistä.

Ei ehkä sellaista, millaiseksi sen joskus suunnittelin,

mutta kun tarkemmin katsoo,

on siinä paljon sitäkin.

On suuri etuoikeus saada ottaa se vastaan sellaisenaan,

ihmetellä ja iloita, kun voi.

Pitää kiinni uskosta,

sehän on kaiken perusta.

Uskoa, toivoa, rakastaa.

Elää.