Jotkut ovat kyselleet, että mites blogi.
Seuraako tätä muka joku?
Nyt on ollut pitkä kommunikaatiokatkos, kun muut asiat on vieneet mukanaan.
Ei ole oikein ollut mitään kirjoitettavaa.
Ensin olin kuukauden ilman nettiä,
se teki hyvää ja vähän irroitteli somesta ja muusta.
Nyt on ollut töitä ja aikaa vievää arkea.
Inspiroivaa, voimauttavaa maalla asumista,
mutta vain vähän aikaa eritellä omia ajatuksia.
Kiire tappaa luovuuden, sanotaan.
Ei mulla kiirettä ole ollut, täysiä päiviä vain.
Ne kannustaa kehittämään omaa luovuutta
ja toimintakykyä eri tavalla, kuin ennen.
Se on hyvä.
Bellavista Altan lihapatojen äärellä. Kuva: Pekka Paukkala
Niin, asun nyt maalla.
Tajusin juuri, että se on ollut yksi unelmani.
Vuokrataloni ympärillä kasvaa maissi ja maniokki,
onpa tuolla taempana chiliä ja vesimeloniakin.
(Ps. Ne ei kuulu mulle! Hedelmäauto kuitenkin ajaa päivittäin kotini ohi.
Sieltä voi ostaa, mitä mieli tekee.)
Eilen oli siunattu päivä, kun ystäväni tuli auttamaan
sadevesitankin asentamisessa ja fillarin korjaamisessa.
Edellisenä päivänä vähän jo itketti,
kun olin ollut kuukauden ilman juoksevaa vettä
ja se fillarikin lakkasi toimimasta.
Muistin ajat Suomessa, kun fiksailin sitä itse.
Nyt en vaan enää jaksanut.
Eilen, kun vesitankki oli käyttökunnossa,
hyppäsin maastopyörän selkään ja ajoin joelle.
Viidakko tuoksui ja joen vesi tuntui ihanan raikkaalta kuuman päivän jälkeen.
Tuntui myös mukavalta, kun naapuri, kotiin tullessani,
tervehti: "Hyvää iltapäivää, sisko".
Kichwan kielellä.
Rukoillaan, että meistä kaikista tulisi
ihan oikeita siskoja ja veljiä,
Taivaan Isän lapsia.
