Sentada en el terminal de buses estoy,
comiendo plátano.
En mi cámara tengo fotos de volcanes,
de pueblos suramericanos.
Pronto voy a comprar unos boletos para el autobús,
seguir mi viaje de noche,
hasta la frontera con Venezuela.
Estoy en Bogotá
para donde volé desde Quito.
Las tres semanas en la selva pasaron rápido.
Conocí gente, pueblos, una escuelita.
Cuidaba a un bebé.
Leía libros.
Caminaba mucho, conociendo la aldea.
Enseñaba inglés en la escuela.
Un pueblo por el río visité también.
Cuando vuelva, ya voy a hacerlo más.
Pero ahora estoy en Bogotá,
con ganas de encontrar mi gente de nuevo,
con ganas de ver qué es lo que mi Dios me tiene reservado por aquí.
Con ganas creo volver después
para Quito, para la selva
y para mi Finlandia.
Täällä sitä syödään banaanisipsejä
Bogotán bussiterminaalissa.
Lento Quitosta oli hieno,
aurinko paistoi
ja tulivuoretkin näyttäytyivät.
Kohta pitäis sitten ostaa bussiliput.
Yö vierähtää matkassa Venezuelan rajalle.
Kolme viikkoa viidakossa kului nopeesti.
Tutustuin ihmisiin, pikkukyliin, kyläkouluun.
Hoidin vauvaa ja luin kirjoja.
Kävelin ja kattelin paikkoja.
Opetin englantia koululaisille.
Kävin intiaanikylässä kanootilla.
Tätä kaikkea on luvassa lisää,
kunhan vaan palaan Ecuadoriin.
Nyt olen kuitenkin Bogotássa,
valmiina näkemään ystäviä,
valmiina selvittämään, miten Jumala on aikani täällä suunnitellut.
Sen jälkeen taidankin sitten taas olla valmis
palaamaan Quitoon, viidakkoon
ja Suomeeni.
