Felicidad y sus causas

Desde el amanecer
hasta que el sol se vuelva a poner
viviré en libertad
tu amor la victoria me da.

(J.A.Romero, J.Salinas, E.Espinosa) 

Un amigo a quien creo haberle conocido siempre
- aunque son menos de diez años -
Quien me conoce muy bien
y sin embargo se me hace que no sabe mucho de mí

A él, a los tiempos, le vi
y me preguntó si estoy feliz.
Y no me quiso creer que sí.

Como explicarle
lo de la música, movimiento,
arte y literatura,
niños, río y vida?

Me reitero:
Aunque no tenga todo lo que deseaba tener
y creía necesitar,
tengo mucho más
que no cambiaría
por lo que uno supuestamente necesita
para la felicidad.

Vuelvo y repito:
gracias a Dios,
¡sí que soy feliz!

Markus 12:30

"Ama al Señor tu Dios con todo tu corazón,
con toda tu alma, con toda tu mente
y con todas tus fuerzas."

Muchas veces siento que no me alcanzan las fuerzas
y que mi corazón no siente amor.

Sin embargo, en esos momentos también
puedo amar con todas mis fuerzas
al Señor, mi Dios.

Entregarle las fuerzas que me quedan.
Para Él son suficientes.

"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi,

koko sielustasi ja mielestäsi

ja koko voimallasi."

Usein tuntuu, etteivät voimat riitä,

eikä sydän tunne rakkautta.

Silti, silloinkin, juuri silloin,

saan rakastaa kaikesta voimastani

Herraa, Jumalaani.

Antaa Hänelle ne voiman rippeetkin.

Kyllä ne Hänelle riittävät.

"There's a place where fear has to face the God you know"

Existen días con mucho temor,

con mala gana,

incluso para hacer lo que más me apasiona,

para lo cual vivo

y por lo cual he dado tanto de mí.

Quisiera que todo el mundo sepa

que todo esto

no tiene nada que ver con valentía

y en muchas ocaciones tampoco

no tiene tanto que ver con los sueños de uno.

Con mi fe nunca llegaré

pero gracias a Dios,

conozco a alguien que es mas grande

que mis temores y soledad.

Jotkut päivät on tehty peloista

ja vastentahtoisuudesta,

jotka yrittävät saada mut vieroksumaan

jopa sitä mikä motivoi eniten,

sitä, mitä varten elän

ja minkä takia olen antanut niin paljon itsestäni.

Tahtoisin kaikkien tietävän

ettei tällä kaikella ole mitään tekemistä

rohkeuden kanssa,

ja että usein tuntuu,

että myös unelmat ovat tästä kaukana.

Oman uskoni varassa en tule koskaan pääsemään perille.

Onneksi tunnen Erään,

joka on suurempi

kuin minun pelkoni ja yksinäisyyteni.

Sigue dando vueltas mi definición de ser yo (Kuka, minä, hän?)

Últimamente me he sentido confundida con todas esas estaciones del año,

todos los aspectos, realidades, vivencias y retos que me hacen ser yo.

Me siento mal porque me siento bien al estar aquí,

en la tierra de los kichwas,

me doy cuenta de que el hecho de que Dios me hizo tan diferente,

me hace pertenecer y saberlo.

El Facebook me ofreció hoy unos recuerdos del verano

que a mí no me parecen tan veraniegos

- pero ¿qué sé yo si ni siquiera

recuerdo haberme puesto guantes y gorra en este año en curso?

Quizá con todo esto me pueda explicar

si un poquito me confundo en los momentos en que me pregunto

dónde es la casa y cuál realidad es la mía.

Vuodenajat ovat hämmentäneet mua aika lailla viime aikoina.

Montako niitä on, seitsemänkö?

Elämässä, minuudessa, mun identiteetissä ja siinä, mihin tunnen kuuluvani,

on niin monta erilaista vivahdetta ja näkökulmaa.

Elämä on täynnä värejä, haasteita ja eri todellisuuksia.

Tuntuu pahalta, että elämä täällä tuntuu niin hyvältä.

Minä, pohjoisen lapsi, täällä kichwoiden mailla.

Nyt tiedän, että Jumala teki musta niin erilaisen,

jotta voisin kokea yhteenkuuluvuutta, elää osana yhteisöä.

Facebook tarjosi mulle tänään kesämuistoja

ja tosiaan, mistä minä voisin tietää,

onko kesä kylmä vai kuuma,

sataako silloin lunta vai jopa rakeita?

Enhän enää edes muista, että vain pari kuukautta sitten

pukeuduin toppatakkiin ja lapasiin.

Ehkä tämä kaikki selittää hämmennykseni,

sen, etten aina ihan oikein tiedä,

missä minä todella olen minä.

Välimaastossa, niin usein.

Lapsena luin sadun pienestä Annasta,
joka sai ystävältään, enkeliltä,
silmälasit, joiden läpi katseltuna
maailma näyttää kovin erilaiselta.

Jukka Poikakin tietää, että
tyytyväisyys on vaikea laji.

Olenhan minäkin näinä vuosina
maailmaa kiertäessäni kuullut monenlaisia kommentteja.
Ehkä päällimmäisinä niistä nyt se, että
       ”Oletpa sinä rohkea!” ja että
       ”Kateeksi käyt!”

Omakohtaisen kokemukseni perusteella
uskaltaisin kuitenkin väittää,
        että itse en ainakaan elämääni paljoa kadehdi
        ja että usein sitä rohkeutta olen saanut hakea
        niiden kuuluisien kissojen ja koirien kanssa.

Elämä on kuitenkin ihanaa, oikeasti,
kun on ne oikeanlaiset silmälasit.
Sanon vaan, vaikka notkunkin taas lentokentällä,
yksin,
jossain maailmojeni välissä,
enkä edes tiedä, missä on koti ja sielulla rauha.

Suomessa, synnyinmaassani,
iloitsin niin kovasti että sattui:
          ystävistä ja niiden lapsista, joista myös on tullut mun ystäviä
          lumesta ja syksyn väreistä
          marjoista ja keltaisesta juustosta
          ja siitä, että sinne pohjoiseen kuulun, kuitenkin.

Ja siellä, mihin nyt olen palaamassa,
koska sinnekin kuulun:
           sielläkin on lapset ja muutama muukin ystävä,
           oma koira,
           joet, villisiat, muurahaiset ja viidakkoveitsi

           ja tehtävä, jota tosin voi toteuttaa missä vaan,
           koska sen Antaja on kanssani kaikkialla
           ja on niin ihmeellinen, että on luonut enkelitkin.

Ihan tosi, tämä kaikki on välillä tosi vaikeaa.
Mutta silti, se kannattaa,
vaikka minä itse en aina ymmärtäisikään,
miten ja miksi.

Minä ja me - Yo y nosotros

 Fiel es Dios, que no os dejará ser tentados más de lo que podeís llevar; antes dará también juntamente con la tentación la salida, para que podáis aguantar. 1 Cor 10:13

Hace años, en este blog, escribí acerca de los pronombres de mi vida.
Hace poco me di cuenta de que la realidad de ese entonces se había cambiado.

A ver, un ejemplo práctico:

- Dios ha bendecido nuestro esfuerzo. Estamos construyendo una casa para nuestros niños. Por favor, sigan orando por nosotros. - ¿Ustedes? ¿De quiénes estás hablando cuando dices ustedes?

Digo, Dios me ha dado gente. Además de la gente mía que ya por tanto tiempo y en tantos lugares había tenido, Él me ha hecho pertenecer y sentirlo. Puedo hablar de nosotros y eso me trae mucha alegría y felicidad, mucha satisfacción.

Tengo que admitir que normalmente el Señor no me ha dado lo que le he pedido. Pero, aunque parezca raro, me ha dado mucho más. Cuando leo mis textos de aquellos años duros y difíciles, cuando veo las fotos de esos años de demasiado anhelar, me lleno de gozo. Dios ha sido mi fuerza, Él me ha sustentado, y me ha hecho pasar por todo eso.

¿Qué es lo que he aprendido en estos años, qué es lo que nunca querré olvidar?

Es que Dios es fiel, Él me conoce mejor que yo misma, tiene buenos propósitos para mi vida. La palabra tentación en la versión finlandesa de 1 Cor 10:13 podría ser entendida también como dificultad, prueba o aflicción. Sé que así es mi Dios. Cuando me permite algo difícil, cuando no me da lo que le había pedido, Él ya sabe como aguantaré todo eso.

Y no se trata de simplemente aguantar. Se trata de ver las oportunidades del Eterno donde yo no tengo ninguna.

-----------------------------------------------------------------------------------------

Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. 1. Kor. 10:13

Vuosia sitten kirjoitin tässä blogissa elämäni pronomineista.
Hetki sitten huomasin, että tilanteeni on muuttunut.

Kuule vaikka:

- Herra on siunannut työmme. Rakennamme taloa lapsillemme. Rukoilettehan puolestamme. - Te? Kun sanot te, keistä oikein puhut?

Tarkoitan vain sitä, että Jumala on antanut elämääni ihmisiä. Ei vain ystäviä ja läheisiä, joita minulla onkin jo vuosien ajan, monissa paikoissa ollut, vaan myös yhteenkuuluvuuden kokemuksen. Voin puhua "meistä" ja siitä saan paljon iloa ja tyytyväisyyttä.

Täytyy kyllä myöntää, että yleensä Jumala ei ole antanut minulle sitä, mitä Häneltä olen pyytänyt. Voi ehkä kuulostaa oudolta kun sanon, että Hän on antanut minulle paljon enemmän. Kun luen kirjoituksiani tai katson valokuvia kuluneilta vaikeilta ja raskailta kaipauksen täyttämiltä vuosilta, koen suurta iloa. Jumala on ollut voimani, Hän on kannatellut minua, Hän on auttanut minua kulkemaan sen kaiken läpi.

Mitä olen noina vuosina oppinut, mitä en koskaan tahdo unohtaa?

Sen, että Jumala on uskollinen, Hän tuntee minut itseäni paremmin, Hänellä on hyvät tarkoitusperät elämääni varten. Tiedän, että kun Jumala sallii elämässäni jotain raskasta, kun Hän ei anna minulle jotain, jota Häneltä pyydän, Hän tietää jo, kuinka tulen sen kestämään.

Eikä kyse edes ole kestämisestä. On kyse siitä, että voin nähdä Ikuisen Jumalan mahdollisuudet juuri siellä, missä sellaisia ei luulisi olevankaan.

Arkiaamuna

Jospa saisimme sielumme auki,

ehkä aukeais hyvyyden ovet.

- Pekka Huokuna: Aleppon kellot

Tänäänkin, täällä viidakon uumenissa,

kaukana sotien ja kriisien riepottelemasta vanhasta maailmasta,

kaukana kaupunkien sekavuudesta ja hämmennyksestä,

valmistaudun kertomaan hyvää sanomaa

Jumalan tiestä, rauhasta ja vapaudesta,

lasten kielellä,

kaikille, jotka sitä haluavat kuulla.

Naiiviako?

Kyllä ne kriisit ja hämmennys ovat tännekin saapumassa.

Onko muuta tapaa varustautua,

kuin avata sydämensä, elämänsä,

Ainoalle, joka voi meitä auttaa ja armahtaa?

Elää niin, että Hyvyys saisi hallita,

tänään, täällä,

ja kerran siellä jossain, ikuisesti.

Hullu suomalainen intiaanikylässä II

Tänään väsytti,

mutta kun olin luvannut lapset kylään.

Siinä he sitten istuivat,

neljä alakouluikäistä poikaa, pöytäni ympärillä.

Lauloimme aarrekartasta

ja keskustelut liikkuivat maan ja taivaan välillä

– kirjaimellisesti.

Lapset halusivat tietää, onko Suomessa lunta,

ja että loiko Jumala planeetatkin.

Sitten pelattiin,

merirosvolaivaa ja palapelejä.

Laitoin lastenmusiikin taustalle

ja otin koiran syliin.

"Voisitko laittaa musiikkia kovemmalle?"

pojat kysyivät.

Ja lauloivat mukana melkein kaikki laulut.

Tiensinhän, tieni tän, sille lähtiessäin

kiertävän kautta synkeiden seutujen...

Kun kuljen laulaen, pelkää niin paljon en.

Kun kuljen halki varjojen ja pimeiden polkujen,

niin kuljen laulaen.

(Lasse Heikkilä)

Hullu suomalainen intiaanikylässä I

En muuten enää asu yksin.

Talouteeni kuuluu nykyään vakituisesti

10 jalkaa ja 2 häntää,

ja lisäksi lukuisia vierailevia jalkoja ja häntiä,

jotka vilistävät ja huiskivat

pitkin seiniä, lattioita ja pihapuuta.

Rakkauden teoista sanottakoon sen verran,

että kuljen iltaisin puskassa otsalampun kanssa

heinäsirkkoja etsien,

ja keittelen kanankaulat ja -varpaat erilllisessä kattilassa

– enää en joudu syömään niitä itse.

Välillä teen myös kannullisen mehua niille puussa kiipeileville vierailleni

ja huudatan täysillä lastenlauluja.

Oon viime aikoina lueskellut vanhoja blogitekstejäni

ja voi, kyllä Isä onkin mua hoitanut, kantanut ja opettanut.

Mihin hän vie ja kuinka, sitä en tiedä.

Ainoa asia, mistä olen nyt varma,

on että häneen saan luottaa. Tänään, huomenna, aina.

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki :)

Jumalamme ja Isämme edessä me lakkaamatta muistelemme sitä, kuinka usko on saanut teidät toimimaan ja rakkaus näkemään vaivaa ja kuinka kärsivällisesti te panette toivonne Herraamme Jeesukseen. 1. Tess. 1:3

Kuva: Rescate Rock (Oficial), Facebook 

Tajuntani räjäyttävä ajatus viime päivinä on ollut se, 

miten hienoa on saada

suostua myös kipuun ja vaivaan saavuttaakseen jotain,

joka on paljon omia henkilökohtaisia haaveitani ja pyrkimyksiäni

kalliimpaa, arvokkaampaa ja ihanampaa.

Että Jumala kyllä tietää, mitä hän on tekemässä,

mihin pystyn ja mitä tarvitsen.

Hänen tahtonsa elämässäni

tekee minusta rohkean.

Esta música con violonchelo y piano tampoco me hace mal.

Los últimos meses de este año han sido algo difíciles
al respecto de las noticias que llegan del mundo y de mi Europa
y también en mi vida personal y cotidiana.
El mensaje de la navidad
– Os ha nacido hoy un Salvador, que es Cristo el Señor –
es más que necesario hoy, ahora,
para mí y para nosotros.

Este mismo mensaje me ha sido de fuerza y ayuda
durante todos los años de mi vida,
tanto en los desafíos enfrentados
como en toda esa alegría que la misma vida me dio.

Feliz día de independencia (ya desde el 6 de diciembre del 1917),
Finlandia mi tierra,
y feliz espera de navidad, amigos míos.

Las buenas noticias
de que Dios nació como un hombre
y decidió vivir entre nosotros,
han cambiado – y pueden cambiarlo –
todito todo.

Nyt loppuvuodesta ovat uutiset maailmalta
ja oman elämänkin myllerrykset
olleet sellaisessa mittakaavassa,
että joulun sanoma
– "Teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra" –
on enemmän kuin tarpeen.

Tänä vuonna täytin kolkyt vee
ja täytyy myöntää, että
tuota samaa sanomaa oon tarvinnut kaikki nää vuodet,
isoissa ja pienissäkin myllerryksissä
– sekä myös kaikessa ilossa, mitä tää elämä on mukanaan tuonut.

Hyvää ja turvallista itsenäisyyspäivää, Suomi,
hyvää joulunodotusta, ystävät.
Uutinen siitä, että Jumala on syntynyt ihmiseksi,
on muuttanut – ja voi muuttaa – ihan kaiken.

Maahanmuutosta, hallituksen leikkauksista ja Cotopaxi-vuoresta, joka ehkä purkautuu pian

Viime viikolla mulla tuli mitta täyteen
netin maahanmuuttokeskustelua (lue: huutelua)
ja sitä, että meillä ei koskaan tunnu olevan mikään hyvin.
Suomen äkäiset linnut,
tyytymättömyyden ja vihapuheen lisääntyminen ja arkipäiväistyminen,
harmitti.

Photo: https://minutocrianca.wordpress.com

Emmekö enää osaa puhua niin, että se rohkaisee ja siunaa
niin kuulijaa kuin puhujaakin?
Miksi täytämme mielemme vihalla, pelolla, huolella ja ahdistuksella?
Miksi me uskovaisetkin, jotka turvaamme Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon,
elämme aivan niin kuin nuo asiat olisivat vain kaunis satu?

Photo: http://stevenahill.com

Kuka muistaa vielä taannoisen WWJD-buumin?
Kuka vielä kysyy itseltään ennen, kuin tekee tai sanoo jotain:
"Mitä Jeesus tekisi"?
Kuka muistaa Jeesuksen omat sanat:
"Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa,
joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä." (Joh. 9:4 )?

Ehkä nyt alkaa jo olla yö.
Raamattu kehottaa meitä arvioimaan aikojen merkkejä (esim. Matt. 16 :3).
Eivät ne ole vain tsunameja, sotia ja harhaoppeja tai kristittyjen vainoja.
Raamatun mukaan (Matt. 24 ) merkki siitä, että tämä maailman aika loppuu,
on se, että monien rakkaus kylmenee.

Onko minun rakkauteni kylmenemässä?
Tai sinun?
Muistammeko vielä, että todellinen rakkaus ei etsi omaa etuaan (1.Kor. 13:5),
ja että täydellinen rakkaus karkoittaa pelon (1.Joh. 4 :18)?

Tänään minua rohkaisi muutama ystävä,
jotka muistuttivat minua ja muita
Jumalan hyvistä suunnitelmista ja mahdollisuuksista (Room. 8:28)
jopa uhkaavissa ja huolestuttavissa tilanteissa.

Varmaa on ainakin se,
että viha synnyttää vihaa,
pelko pelkoa,
luottamus luottamusta,
rakkaus rakkautta.

Lainaan tähän Suomen Viikkolehdessä viime kuussa haastateltua Pietu Korpelaista.

"Voimme rakastaa, koska meitä on rakastettu. Kaikkihan haluavat olla hyvien tyyppien seurassa.
Entäpä jos nuori sukupolvi ottaa sydämen asenteekseen armahtaa, rohkaista, kannustaa, kehua, puhua hyvää toisista, eri-ikäisistä, heistä, jotka eivät tunne Jeesusta.

Entä jos olisimme sukupolvi, joka muistetaan siitä, että he puhuivat hyvää toisistaan?  Raamattu sanoo Jumalan iloitsevan meistä ja siitä, että hän tekee meille hyvää — entä jos me olisimme edes promillen siitä, mitä Jumala on?"

Olisiko tällainen lähestymistapa vielä mahdollista meillekin?
Voisimmeko mekin siunata sen sijaan,
että pelkäämme ja kiroamme kaikkea vierasta, tuntematonta ja oman mukavuutemme haastavaa?

Voisiko olla niin, että Jumala on edelleen voimallinen
pitämään meistä huolen
ja viemään meidät perille
tsunameista, sodista, harhaopeista, vainoista
ja sydäntemme kylmyydestä ja kovuudesta huolimatta?

Jeesuksen armo riittää,
sen tiedän,
ja siihen uskon.

Lahja

Ystäväni sai eilen lahjaksi elämänsä ensimmäisen kirjan.

Se oli Raamattu.

Minä satuin antamaan sen hänelle,

kun koin, että nyt on annettava jotakin, joka vähän kirpaisee lahjan antajaa.

Lahjan erityisen merkittävyyden paljastuminen rohkaisi ja lämmitti mieltä.

Antaa voi niin monella tapaa.

Vähästään tai paljostaan.

Vastahakoisesti tai ilolla.

Ylimielisesti tai nöyränä.

Tai pelolla.

Viime viikkoina antaminen, jakaminen,

siitä suurimmasta lahjasta kertominen

on pelottanut ja arveluttanut.

On tullut pettymyksiä, väärinkäsityksiä,

erimielisyyksiä.

Tässä niin lempeässä ja suvaitsevaisessa yhteiskunnassamme

suurimman rakkauden lahja vaikuttaakin joskus

ahdistavalta, ehdottomalta, mustavalkoiselta.

Ota tai jätä, sellaisenaan.

Jumala antoi itsensä, kaikkensa,

tuli ihmiseksi,

kaltaisuuteemme.

Uskallanko minä ottaa lahjan vastaan,

seurata,

minne tie viekin?

Uskallanko luottaa siihen, että Jumalan Sana – Hänen lahjansa meille –

vie perille,

minut ja ystäväni?

Antaessani en köyhdy.

Jumalan suuren lahjan vastaanottaminen ja jakaminen lämmittää mieltä

ja rohkaisee.

Lahjan antaja on itse luvannut viedä minut – meidät – perille asti.

Ocho días en la selva / Kahdeksan puskapäivää

El viaje para la selva estuvo mágico.

En los ocho días del viaje me di cuenta,

me maravillé de cuántas cosas Dios me dio,

cómo me sorprendió, cómo me consintió.

Fui a cazar, a pescar.

Vi delfines, aves, tortugas, caimanes, monos.

Comí pirañas, loro, huevos de la tortuga,

hormiguitas de limón, caimán, puerco silvestre.

Aprendí idiomas, waorani y kichwa.

Más que todo

me maravillé de cómo Él me ha pasado preparando

todos estos años.

Tengo que confesar que siempre no he podido apreciar

lo que soy,

lo que quiero ser.

La naturaleza, las aventuras

siempre han sido importantes para mí.

Ahora me di cuenta de que hay otra gente así,

otra gente a la cual le gusta aventurarse,

dormir afuera.

Me di cuenta de que hay gente para la cual la vida aquí en la selva

es algo normal,

algo bueno,

no como dicen algunos amigos míos,

que a la Hanna le toca la selva,

que tiene que arriesgarse, sacrificarse,

dejar tantas cosas atrás.

Más que de sacrificarme,

de dejar cosas

se trata de recibir.

De disfrutar, gozar la vida,

tal como es.

Recibir dones de Dios tal como son.

Disfrutar la selva,

la gente,

la naturaleza y la amistad,

tal como Dios las creó.

Vivir para su gloria.

Viidakkoreissu oli ihmeellinen.

Noina kahdeksana puskapäivänä huomasin,

yllätyin siitä, kuinka paljon Jumala onkaan mulle antanut,

miten hän mua helli.

Sain metsästää ja kalastaa.

Näin delfiinejä, lintuja, kilpikonnia, kaimaaneita, apinoita.

Söin piraijoita, papukaijaa, kilpikonnan munia,

pieniä muurahaisia, kaimaania, villisikaa.

Opin lisää waoranin ja kichwan kieliä.

Kaikkein eniten

yllätyin siitä, miten Isä on mua valmistanut

kaikkina näinä vuosina.

Täytyy tunnustaa, etten aina ole osannut arvostaa

sitä mitä olen,

sitä mitä haluan olla.

Luonto ja seikkailut

on aina olleet mulle tärkeitä.

Nyt huomasin, että on muitakin munlaisia ihmisiä,

muitakin, jotka tykkää seikkailusta

ja ulkona nukkumisesta.

Huomasin, että on ihmisiä, joille viidakkoelämä

on ihan normaalia,

hyvää elämää,

ei niin kuin jotkut mun ystävät sanoo,

että Hannan osa nyt vaan on viidakko,

että hänen nyt vaan täytyy vaarantaa henkensä,

uhrautua,

luopua niin paljosta.

Enemmän kuin uhrautumisesta,

luopumisesta,

on kyse saamisesta.

Elämästä nauttimisesta, iloitsemisesta,

sellaisenaan.

Jumalan lahjojen vastaanottamisesta

sellaisenaan.

Viidakosta,

ihmisistä,

luonnosta ja ystävyydestä nauttimisesta,

sellaisina miksi Jumala ne loi.

Elämisestä Hänen kunniakseen.

Romanos 12:1-2

Jumala se vaan jaksaa opettaa meikäläistä.

Se antaa mun tehdä juttuja, mitä oon aina halunnu tehdä,

juuri niitä juttuja, joita en ikinä uskonu osaavani tehdä,

joihin en ikinä uskonu saavani mahdollisuutta.

Nyt mun pitäis vielä opettaa niitä juttuja muille.

Minuakin se Jumala käyttää,

antaa uusia ystäviä, unelmia,

haasteita.

Kyllä Jumala parhaiten tietää,

millä tavalla me opitaan.

Jumala ei vaan pidä koulussaan kiirettä.

Hän tekee kaiken ajallaan, oikeella tavalla.

Opettaa meitä oottelemaan, olemaan kärsivällisiä,

luottamaan.

Luottamaan Opettajaan aina,

Hänen viisauteensa,

hyvyyteensä,

uskollisuuteensa.

Siihen, että vain Hänen kanssaan

me saadaan elää juuri ne unelmat,

joiden piti olla meille liian suuria.

Dios me está enseñando cosas.

Me está permitiendo hacer cosas que siempre quería hacer,

cosas sobre cuales decía que no sepa hacerlas,

que nunca vaya a tener posibilidad para hacerlas.

Hasta me está poniendo a enseñar cosas aquellas a otra gente.

Además me está usando,

me está dando nuevos amigos, nuevos sueños,

nuevos desafíos.

Dios sí que sabe cómo aprende uno mejor.

Pero no nos enseña con prisa.

Todo lo da a su tiempo, en forma correcta.

También nos enseña a esperar, a tener paciencia,

a confiar.

Siempre confiar en el Maestro,

en su sabiduría,

en su bondad,

en su fidelidad.

En que solo con Él lograremos aquellos sueños

que nos parecían demasiado grandes.

Amor Verdadero

Una vida entregada por él

es una vida llena de gozo

Hasta que aprendas a amar,

jamás vivirás, te sentirás solo

Amar es derramar

tu corazón calladamente

Servir sin nada esperar;

tu ayuda brindar al pobre y al débil

Entrega tu vida al señor,

derrama tu vida por causa de otros;

Y ama a aquellos que están

en gran soledad y desconsolados

Porque Dios no puede ser visto

por ningún hombre si no nos damos a él,

después a otros,

entonces sabrás que Dios es amor

- Peregrinos y Extranjeros

( Jeesus vastusti kaikkia pakkokeinoisia, mekaanisesti hallittuja vallan kuvajaisia, jotka ovat meille erittäin tuttuja. Sen sijaan hän määritteli vallan uudelleen lempeyden, uhrautumisen ja jopa kärsimisen sivutuotteeksi...

Kun alamme nähdä rukouksen voiman ihmissuhteita muuttavana vaikutusvallan mallina ihmisten elämässä, sen sijaan että pitäisimme sitä ihmisten elämään vaikuttavana persoonattomana hallintamekanismina, alamme tajuta, miten tärkeää kestävyys rukouksessa on, ja sallimme Pyhän Hengen ohjata sitä, miten rukoilemme jonkun ihmisen tai jonkin yhteisön puolesta pitkän ajanjakson aikana.

- Pete Greig )

¡Mi Dios ya me lo había enseñado!

Mielenkiintoista on, että kun meitä viivästytetään

tai sairaus, tyhmyys tai islantilaiset tulivuoret

vievät meidät raiteiltamme,

kun löydämme itsemme huonovointisena,

työttömänä, naimattomana tai huomaamattomana,

meille syntyy tilaa, jossa voimme juhlia

elämän laiminlyötyjä polkuja

ja kuunnella kärsivällisesti,

mikä onkaan Jumalan uusi suunnitelma A meille.

- Pete Greig

Proporcionándolo todo - Oikeat mittasuhteet

A death for my debt - Una muerte por mi deuda

El hoy fue un día de fiesta,

de la santa cena en la iglesia.

Hoy la celebré aquí en casa,

en la iglesia de mi pueblo, digo,

junto con un par de abuelitos.

La santa cena me habla de dos cosas especialmente

- de la unidad que podemos tener en Jesús,

de la importancia de ella,

y del pacto nuevo con Dios,

de la libertad y salvación que podemos obtener en Él

que dio su vida por mi deuda.

Al respecto a la unidad,

hoy no me importó para nada el hecho

de que fui yo la única joven en la iglesia.

Me sentí bien en familia

y creo que así se habrían sentido los demás jóvenes también

si hubieran estado allí.

Hace unos días alguien me preguntó

si en verdad todavía existen grupos étnicos

aislados como el del video este.

Sí, claro que sí.

Como 2500 de ellos todavía ni han escuchado

de las razones para nuestra fiesta de hoy.

¿Quién se lo contará?

See the complete video (9:25 minutes)

El video completo con subtítulos en español

Takana alkaa olla juhlapäivä,

ehtoollisen vietto.

Tällä kertaa täällä kotikirkossa, pohjoisessa,

edeltävien viikkojen meininkiä

hieman vanhemman väen kanssa.

Ehtoollinen muistuttaa mua ainakin kahdesta asiasta

- siitä yhteydestä, jota Jeesus meille tarjoaa, sen tärkeydestä,

sekä uudesta liitosta Jumalan kanssa,

siitä vapaudesta ja pelastuksesta Hänessä,

joka antoi elämänsä maksaakseen mun velkani.

Mitä sitten yhteyteen tulee,

tänään mua ei haitannut ollenkaan se,

että olin ainoa nuori kirkossa.

Tunsin olevani kotona ja luulenpa,

että niin olisivat muutkin nuoret tunteneet,

elleivät olisi juuri tänään sattuneet olemaan jossain muualla.

Joku aika sitten multa kysyttiin,

onko tällä videolla kuvatun kaltaisia ihmisryhmiä vielä olemassa.

On, ilman muuta.

Suurin piirtein 2500 näistä kansoista ei vielä ole edes kuullut

noista mun tän päiväisen juhlani syistä.

Who will tell them?

Es tan bueno crecer / It is so good to grow up

Les cuento que aún estoy de viaje.
Dentro de poco volveré a casa.
Ha sido tan raro viajar tanto, en tantos lugares,
después de tanto tiempo.
Ha sido muy curioso ver tanta gente querida,
recordarme de tantas cosas ya olvidadas.

He visto amigas de mi niñez.
He compartido con amigos especiales, tan cercanos a mí,
que ahora viven lejos.
He hecho cosas que llevaba años sin hacerlos.

Dudas he tenido también.
Le he preguntado a Dios por qué no hace las cosas
como pienso yo que debería hacerlos.
He visto tantas cosas que no me parecen marchar bien,
que me ha llegado a ser difícil confiar en Él,
en su sabiduría, en su buena voluntad.
Pero así he ido creciéndome.
He visto, de nuevo, que Él sí quiere, que Él sí puede.
Sigo confiando.
Sigo alegrándome de lo bueno, de lo perfecto que hace Él.
Hasta a mí me está usando. Y enseñando.
Cambiándome, haciéndome crecer.

Le doy gracias a mi Dios por las cuevas de Noruega,
por tantas montañas, por la nieve, por los buses y trenes,
por el jockey, por la guitarra y cumbia, por el violín,
por los esquís y por la pared para trepar.
Por esa comunión que he tenido con tanta gente.
Por las aventuras y desafíos que todavía están por venir,
en este viaje y también de vuelta en la casa.

Vale la pena confiar.
Vale la pena vivir a lo máximo, de una manera completa.
Vale la pena crecer.

I'm travelling, still.
I'll be getting home soon.
It's been so strange to travel such a lot, to so many places,
after such a long time.
It's been so strange to see so many dear people,
to remember so many things I'd forgotten already.

Now I've met some friends from my childhood.
I've spent time with some special friends, those who're so close to me,
but live so far away.
Now I've done things I hadn't done for years.

I've had some doubts as well.
I've been asking God why He doesn't work
like I think He should do.
I've seen so many things going wrong, in my opinion,
that it's been quite difficult for me to trust in Him,
in His wisdom, in His good will.
But that's how I've been growing up, just now.
Again have I seen that He wants to, He's able to do everything well.
I keep on trusting in Him.
I keep on rejoicing over the good, the perfect things He's doing.
Even that He uses me. He teaches me.
He's changing me, getting me to grow.

I thank my God for the Norwegian caves,
for all those mountains, for the snow, for the buses and the trains,
for the ice-hockey, for the guitar and the cumbia, for the violin,
for the skiis and climbing.
For the communion I've been having with so many people.
For the adventures and challenges still coming,
during this trip and also later, back home.

It is worth of it to trust.
To live a life that is complete and full.
It is worth of it to grow up.