Lahja

Ystäväni sai eilen lahjaksi elämänsä ensimmäisen kirjan.

Se oli Raamattu.

Minä satuin antamaan sen hänelle,

kun koin, että nyt on annettava jotakin, joka vähän kirpaisee lahjan antajaa.

Lahjan erityisen merkittävyyden paljastuminen rohkaisi ja lämmitti mieltä.

Antaa voi niin monella tapaa.

Vähästään tai paljostaan.

Vastahakoisesti tai ilolla.

Ylimielisesti tai nöyränä.

Tai pelolla.

Viime viikkoina antaminen, jakaminen,

siitä suurimmasta lahjasta kertominen

on pelottanut ja arveluttanut.

On tullut pettymyksiä, väärinkäsityksiä,

erimielisyyksiä.

Tässä niin lempeässä ja suvaitsevaisessa yhteiskunnassamme

suurimman rakkauden lahja vaikuttaakin joskus

ahdistavalta, ehdottomalta, mustavalkoiselta.

Ota tai jätä, sellaisenaan.

Jumala antoi itsensä, kaikkensa,

tuli ihmiseksi,

kaltaisuuteemme.

Uskallanko minä ottaa lahjan vastaan,

seurata,

minne tie viekin?

Uskallanko luottaa siihen, että Jumalan Sana – Hänen lahjansa meille –

vie perille,

minut ja ystäväni?

Antaessani en köyhdy.

Jumalan suuren lahjan vastaanottaminen ja jakaminen lämmittää mieltä

ja rohkaisee.

Lahjan antaja on itse luvannut viedä minut – meidät – perille asti.