Hullu suomalainen intiaanikylässä III

"Aikamoinen huvikumpu",

kommentoi joku joskus blogitekstiäni.

Enpä osannut arvata, että tänä vuonna

tästä Huvikummusta tulisi kesäsiirtola,

jossa on tosiaankin pidetty esillä niin

suomalaista, ruotsalaista kuin persialaistakin

lastenkulttuuria,

kotimaista (mitähän sekin tarkoittaa?)

ja venezuelalaista gastronomiaa,

laulettu viidakko- ja vuoristokichwan kielillä

ja josta käsin on tehty fillari-, pyykki- ja uintiretkiä

läheiselle joelle.

Paras palaute taisi olla se,

että

"Mulla on varmaan tän jälkeen kotona tosi tylsää,

kun täällä on ollut niin paljon tekemistä!"

Samat sanat, lapset,

yritän aina muistaa olevani siunattu,

kun teitä on elämässäni niin paljon!

ps. Tämän loman aikana kolme tyttöä oppi uimaan! Jippii!

"There's a place where fear has to face the God you know"

Existen días con mucho temor,

con mala gana,

incluso para hacer lo que más me apasiona,

para lo cual vivo

y por lo cual he dado tanto de mí.

Quisiera que todo el mundo sepa

que todo esto

no tiene nada que ver con valentía

y en muchas ocaciones tampoco

no tiene tanto que ver con los sueños de uno.

Con mi fe nunca llegaré

pero gracias a Dios,

conozco a alguien que es mas grande

que mis temores y soledad.

Jotkut päivät on tehty peloista

ja vastentahtoisuudesta,

jotka yrittävät saada mut vieroksumaan

jopa sitä mikä motivoi eniten,

sitä, mitä varten elän

ja minkä takia olen antanut niin paljon itsestäni.

Tahtoisin kaikkien tietävän

ettei tällä kaikella ole mitään tekemistä

rohkeuden kanssa,

ja että usein tuntuu,

että myös unelmat ovat tästä kaukana.

Oman uskoni varassa en tule koskaan pääsemään perille.

Onneksi tunnen Erään,

joka on suurempi

kuin minun pelkoni ja yksinäisyyteni.

Sigue dando vueltas mi definición de ser yo (Kuka, minä, hän?)

Últimamente me he sentido confundida con todas esas estaciones del año,

todos los aspectos, realidades, vivencias y retos que me hacen ser yo.

Me siento mal porque me siento bien al estar aquí,

en la tierra de los kichwas,

me doy cuenta de que el hecho de que Dios me hizo tan diferente,

me hace pertenecer y saberlo.

El Facebook me ofreció hoy unos recuerdos del verano

que a mí no me parecen tan veraniegos

- pero ¿qué sé yo si ni siquiera

recuerdo haberme puesto guantes y gorra en este año en curso?

Quizá con todo esto me pueda explicar

si un poquito me confundo en los momentos en que me pregunto

dónde es la casa y cuál realidad es la mía.

Vuodenajat ovat hämmentäneet mua aika lailla viime aikoina.

Montako niitä on, seitsemänkö?

Elämässä, minuudessa, mun identiteetissä ja siinä, mihin tunnen kuuluvani,

on niin monta erilaista vivahdetta ja näkökulmaa.

Elämä on täynnä värejä, haasteita ja eri todellisuuksia.

Tuntuu pahalta, että elämä täällä tuntuu niin hyvältä.

Minä, pohjoisen lapsi, täällä kichwoiden mailla.

Nyt tiedän, että Jumala teki musta niin erilaisen,

jotta voisin kokea yhteenkuuluvuutta, elää osana yhteisöä.

Facebook tarjosi mulle tänään kesämuistoja

ja tosiaan, mistä minä voisin tietää,

onko kesä kylmä vai kuuma,

sataako silloin lunta vai jopa rakeita?

Enhän enää edes muista, että vain pari kuukautta sitten

pukeuduin toppatakkiin ja lapasiin.

Ehkä tämä kaikki selittää hämmennykseni,

sen, etten aina ihan oikein tiedä,

missä minä todella olen minä.

Mañana soñaré con algo más / Huomenna unelmoin jostain muusta

Huomenna matkustan naapurimaakuntaan
toteuttamaan unelmaa, joka minulla taisi olla
jo 15-vuotiaana.

Täytyy myöntää, nyt tässä vaiheessa elämää
se vähän hirvittää,
mutta niinhän oikean unelman kuuluukin olla
hieman jännittävä,
ainakin minun mielestäni.

Jos selviän hengissä tulevasta koitoksesta,
kerron kyllä, montako rengasta unelmallani on.

---

Mañana viajaré a otra provincia
para cumplir con un sueño
que creo que tenía desde mis 15 años de edad.

Tengo que admitir que a estas alturas de la vida
me da como susto
pero así son los sueños,
algo de emocionantes,
pienso yo.

Si voy a salir con vida de lo que me espera
seguro que les avisaré de cuántas llantas ha sabido tener
mi sueño.

Välimaastossa, niin usein.

Lapsena luin sadun pienestä Annasta,
joka sai ystävältään, enkeliltä,
silmälasit, joiden läpi katseltuna
maailma näyttää kovin erilaiselta.

Jukka Poikakin tietää, että
tyytyväisyys on vaikea laji.

Olenhan minäkin näinä vuosina
maailmaa kiertäessäni kuullut monenlaisia kommentteja.
Ehkä päällimmäisinä niistä nyt se, että
       ”Oletpa sinä rohkea!” ja että
       ”Kateeksi käyt!”

Omakohtaisen kokemukseni perusteella
uskaltaisin kuitenkin väittää,
        että itse en ainakaan elämääni paljoa kadehdi
        ja että usein sitä rohkeutta olen saanut hakea
        niiden kuuluisien kissojen ja koirien kanssa.

Elämä on kuitenkin ihanaa, oikeasti,
kun on ne oikeanlaiset silmälasit.
Sanon vaan, vaikka notkunkin taas lentokentällä,
yksin,
jossain maailmojeni välissä,
enkä edes tiedä, missä on koti ja sielulla rauha.

Suomessa, synnyinmaassani,
iloitsin niin kovasti että sattui:
          ystävistä ja niiden lapsista, joista myös on tullut mun ystäviä
          lumesta ja syksyn väreistä
          marjoista ja keltaisesta juustosta
          ja siitä, että sinne pohjoiseen kuulun, kuitenkin.

Ja siellä, mihin nyt olen palaamassa,
koska sinnekin kuulun:
           sielläkin on lapset ja muutama muukin ystävä,
           oma koira,
           joet, villisiat, muurahaiset ja viidakkoveitsi

           ja tehtävä, jota tosin voi toteuttaa missä vaan,
           koska sen Antaja on kanssani kaikkialla
           ja on niin ihmeellinen, että on luonut enkelitkin.

Ihan tosi, tämä kaikki on välillä tosi vaikeaa.
Mutta silti, se kannattaa,
vaikka minä itse en aina ymmärtäisikään,
miten ja miksi.

Suomi llacta, diciembre del 2018

Me están pidiendo fotos de la nieve, de renos y aurora borealis.

Ando sin cámara actualmente,

lo vivo todo,

miro, escucho y respiro,

porque ya lo sé, después todo esto me hará demasiada falta.

Digo, no es que vea cosas hermosas seguidamente.

No es un paraíso donde yo vivo, de donde soy,

aunque seguramente tiene sus cosas buenas.

De igual manera sigo compartiendo,

viendo mis fotos desde hace años,

de los ríos Yasuní y Magdalena,

del volcán Sumaco y nuestro monte más alto, Halti,

de los amigos y días vividos, sentidos, respirados,

de la familia, de la música

y de todos los colores,

de aquí y allá.

Ya ni sé qué lugar está lejos y donde estoy cerca,

pero lo que sé,

es que hay que seguir viviéndolo.

En la cima del volcán Sumaco -
Sumaco-vuoren huipulla

Multa on pyydetty kuvia lumesta, poroista ja revontulista.

En melkein edes käytä kameraa juuri nyt,

vaan elän sen kaiken.

Katselen, kuuntelen ja hengitän,

koska tiedän, että kaikkea tätä tulen ikävöimään,

ihan liikaa.

Eihän täälläkään pelkkää kaunista ole.

Ei kotimaani ole paratiisi, niin kuin jotkut tuntuvat ajattelevan,

vaikka täällä onkin paljon hyvää, paljon.

Joka tapauksessa katselen ja jaan myös vanhoja kuvia,

pääasiassa niitä.

Kuvissa näkyvät Yasuní- ja Magdalena-joet,

tulivuori Sumaco ja meidän korkein vuoremme, Halti.

Niissä näkyvät myös ystävät

ja heijastukset niistä päivistä, jotka olen elänyt, tuntenut, hengittänyt,

perhe, musiikki ja kaikki värit,

täällä ja siellä.

En edes enää tiedä, missä olen kaukana ja missä on se paikka, josta voin sanoa,

että se on lähellä.

Tiedän vain, niin kuin ennenkin,

että nyt on aika elää.

Minä ja me - Yo y nosotros

 Fiel es Dios, que no os dejará ser tentados más de lo que podeís llevar; antes dará también juntamente con la tentación la salida, para que podáis aguantar. 1 Cor 10:13

Hace años, en este blog, escribí acerca de los pronombres de mi vida.
Hace poco me di cuenta de que la realidad de ese entonces se había cambiado.

A ver, un ejemplo práctico:

- Dios ha bendecido nuestro esfuerzo. Estamos construyendo una casa para nuestros niños. Por favor, sigan orando por nosotros. - ¿Ustedes? ¿De quiénes estás hablando cuando dices ustedes?

Digo, Dios me ha dado gente. Además de la gente mía que ya por tanto tiempo y en tantos lugares había tenido, Él me ha hecho pertenecer y sentirlo. Puedo hablar de nosotros y eso me trae mucha alegría y felicidad, mucha satisfacción.

Tengo que admitir que normalmente el Señor no me ha dado lo que le he pedido. Pero, aunque parezca raro, me ha dado mucho más. Cuando leo mis textos de aquellos años duros y difíciles, cuando veo las fotos de esos años de demasiado anhelar, me lleno de gozo. Dios ha sido mi fuerza, Él me ha sustentado, y me ha hecho pasar por todo eso.

¿Qué es lo que he aprendido en estos años, qué es lo que nunca querré olvidar?

Es que Dios es fiel, Él me conoce mejor que yo misma, tiene buenos propósitos para mi vida. La palabra tentación en la versión finlandesa de 1 Cor 10:13 podría ser entendida también como dificultad, prueba o aflicción. Sé que así es mi Dios. Cuando me permite algo difícil, cuando no me da lo que le había pedido, Él ya sabe como aguantaré todo eso.

Y no se trata de simplemente aguantar. Se trata de ver las oportunidades del Eterno donde yo no tengo ninguna.

-----------------------------------------------------------------------------------------

Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. 1. Kor. 10:13

Vuosia sitten kirjoitin tässä blogissa elämäni pronomineista.
Hetki sitten huomasin, että tilanteeni on muuttunut.

Kuule vaikka:

- Herra on siunannut työmme. Rakennamme taloa lapsillemme. Rukoilettehan puolestamme. - Te? Kun sanot te, keistä oikein puhut?

Tarkoitan vain sitä, että Jumala on antanut elämääni ihmisiä. Ei vain ystäviä ja läheisiä, joita minulla onkin jo vuosien ajan, monissa paikoissa ollut, vaan myös yhteenkuuluvuuden kokemuksen. Voin puhua "meistä" ja siitä saan paljon iloa ja tyytyväisyyttä.

Täytyy kyllä myöntää, että yleensä Jumala ei ole antanut minulle sitä, mitä Häneltä olen pyytänyt. Voi ehkä kuulostaa oudolta kun sanon, että Hän on antanut minulle paljon enemmän. Kun luen kirjoituksiani tai katson valokuvia kuluneilta vaikeilta ja raskailta kaipauksen täyttämiltä vuosilta, koen suurta iloa. Jumala on ollut voimani, Hän on kannatellut minua, Hän on auttanut minua kulkemaan sen kaiken läpi.

Mitä olen noina vuosina oppinut, mitä en koskaan tahdo unohtaa?

Sen, että Jumala on uskollinen, Hän tuntee minut itseäni paremmin, Hänellä on hyvät tarkoitusperät elämääni varten. Tiedän, että kun Jumala sallii elämässäni jotain raskasta, kun Hän ei anna minulle jotain, jota Häneltä pyydän, Hän tietää jo, kuinka tulen sen kestämään.

Eikä kyse edes ole kestämisestä. On kyse siitä, että voin nähdä Ikuisen Jumalan mahdollisuudet juuri siellä, missä sellaisia ei luulisi olevankaan.