Haluaisin vielä joskus...

…oppia kertomaan elävästi

ja mahdollistamaan oivalluksia, kasvua.

Voisiko se olla mahdollista
jopa näillä vierailla kielillä?

Onneksi on olemassa kertomuksia
myös ilman sanoja.

¡Por fin se terminó la capacitación de los docentes!

Estoy cansada de esforzarme por hacerme entender

ya por tres semanas.

Al mismo tiempo tan agradecida por aquellas personas en mi lado,

quienes me entienden a pesar de ser extranjera y no sé que.

En estas semanas he aprendido mucho,

he logrado mucho,

y decidido seguir adelante, siempre.

Enfrentando los desafíos que la vida me da,

disfrutándolos, con gratitud y alegría.

+++

Opettajainkoulutus on tältä erää ohi, vihdoinkin.

Väsyttää yrittää tulla ymmärretyksi, selittää vaikeita asioita vieraalla kielellä ihmisille, jotka ovat kasvaneet niin erilaisten asioiden ympäröiminä.

Tuntuu ihmeelliseltä, että täällä on, kuitenkin,

niin monia, jotka ymmärtää minua,

vaikka olenkin ulkomaalainen ja vaikka mitä muuta outoa ja ihmeellistä ;)

Oppiminen, onnistumiset, sisulla eteenpäin -meininki jatkuu,

elämän haasteet jatkuvat,

ne, jotka oikein ymmärrettynä tuovat tielleni niin paljon hyvää – ja iloa.

Maalla ja kaupungissa

Työmatkan voi kulkea niin monella eri tavalla.

Kotona, fillarin lisäksi, mua houkuttelee edelleen tuo mahtava Sumaco.

Viidakossa Napo-joki vie huolet mukanaan.

On siunattua olla kiitollinen,

iloita tästä, nyt.

Juhannuksen kunniaksi

Ecuador voitti Hondurasin Brasilian kisoissa,

minä söin venezuelalaisen empanadan

ja aloin jostain syystä, pitkästä aikaa, ikävöidä Kolumbiaan.

Ensi vuonna juhannus Suomessa!

ps. Mitä yhteistä on Kolumbialla ja juhannuksella? Haitari!!

(kuva: http://cumbiapoder.blogspot.com)

Töissä

Sain pelastettua tällaisen kultakimpaleen sortuvasta talosta

eilen Tsawatan kylässä.

Olimme Tsawatassa pitämässä työpajaa

ja samalla saimme olla mukana luovuttamassa pyörätuolia tälle pienelle koululaiselle.

Pojan kotitalon lattia, joka on noin metrin korkeudella maan pinnasta,

sortui ennätyssuuren vierailijajoukkomme alla.

Onneksi perhe oli jo rakentamassa uutta kotia itselleen,

ja nyt he saivat apua talon väliaikaiseen korjaukseen muilta kyläläisiltä

- onhan minka, talkoisiin osallistuminen, tärkeä arvo kichwa-kulttuurissa.

Työpajamme pitkittyi eilen monien ohjelmanumeroiden ja puheenvuorojen vuoksi.

Silti ehdimme tehdä myös ryhmätöitä ja oppia toisiltamme.

Ohjelmaan kirjatun "lounaan" söimme vasta iltakuudelta

sähköä meille antavan generaattorin jo sammuttua.

Carachama maistui myös pimeässä,

ja kotiin saimme ajella tähtien valossa.

Kyllä täälläkin asua voi!

Nyt on takana kohta kuukausi yksineloa täällä Tenassa,

eikä se nyt niin kauheaa ole ollut.

Ystävät tosin väittävät minun laihtuneen

ja kantavat siksi ruokaa mukanaan

kylään tullessaan.

Ihan niin kuin muka en yksin ollessani söisi mitään!

Peltikatto on ollut ihan toimiva ratkaisu,

kuumahan täällä on joka tapauksessa.

Sateen äänet kuuluvat hyvin

ja niin kuuluu myös pikkulintujen konsertti.

Linnut viihtyvät seinäni takana kasvavassa puussa

ja myös peltikatollani.

Onpa yksi linnunpoika käynyt jo kahdesti kylässäkin,

kiemurrellut jostain raosta selvittämään,

kuka täällä sen naapurissa oikein asuu.

Maisemissakaan ei ole valittamista,

näkyyhän ikkunastani pilvettöminä päivinä

Sumaco-tulivuori.

Kuu nyt ei ole aivan sitä, mitä Suomessa,

mutta kyllä sitäkin katselemaan pystyy ;)

Vettä ei aivan joka päivä tule hanasta,

mutta onneksi on tosiaan nuo rankkasateet.

Lattianpesu, tiskaus ja moni muu asia hoituu helposti

ilmaisella sadevedellä,

jonka keräystä varten minulla on erinomainen hana!

 Oma koti on tosi tärkeä asia,

varsinkin täällä kaukana.

Rukoilen, että kotini voisi olla

siunaukseksi myös muille ihmisille,

ja että sieltäkin käsin voisin tehdä niitä tehtäviä,

joita Isä minulle antaa.

Kichwoiden mailla

Vasta kaksi viikkoa maassa olleena uskallan jo varovasti sanoa, että olen palannut kotiin - olenhan asunut täällä Napon läänissä ennenkin. Tunnen oloni hyväksi viidakkointiaanien seurassa, kichwoiden mailla. Työ haasteineen on vasta hahmottumassa, niin myös ihmissuhteet. Kuitenkin on turvallista olla siellä, mihin Jumala on selvästi johdattanut.

Vierailulla Pumayacun kylän Marcelo Andy -koululla

Vierailimme myös Shandiassa Jaime Elliot -koululla. Koulu on rakennettu lähetysmarttyyri Jim Elliotin entisen kotitalon ympärille. Taloon perustetussa museossa emme käyneet. Elliotin 1950-luvulla alkama työ jatkuu nyt uusin haastein ja menetelmin, mutta saman unelman innoittamana. Tahdomme nähdä Jumalan valtakunnan saapuvan näihin intiaanikyliin.

Santa Ritassa osallistuimme kylän juhlille.
Hankkeen erityisopettajat esittelivät työtämme inklusiivisen opetuksen puolesta juhlaväelle.

Santa Ritan kylän laitamilla elämä jatkui arkisena juhlasta huolimatta.

                                               
 

Loppuviikosta kävimme Quitossa hoitamassa paperiasioita ja tekemässä ostoksia tulevan viikon koulutuksia varten. Quitossa oli mukavaa, mutta hyvä oli myös palata takaisin kotiin, kichwoiden maille.