Sydämeni, seimi.

Mistä tulee se outo, itsekäs ajatus, että joulu

– ja muutkin juhlat ja loma-ajat – olisivat vain minua varten?

Tai että jouluna kuuluisi nauttia, olla onnellinen, ja niin edelleen.

Ehkä se korostuu täällä kaukana, muuten sitä jaksaa etsiä toisten etua ja palvella, 

mutta näiden juhlapäivien aikana pitäisi saada elää niin kuin muutkin elävät,

kuplassa, illuusiossa.

Ja kuitenkin meillä on joulu vain koska Sinä Jeesus jätit Taivaan kirkkauden,

kunniasi ja loistosi,

elääksesi ihmisen elämän,

kieltääksesi itsesi,

palvellaksesi muita,

kärsiäksesi

ja kuollaksesi puolestamme.

Siitä joulu muistuttaa, siihen se meitä haastaa.

Jotta Sinä minussa saisit kasvaa,

minä vähetä.

Anna anteeksi se,

ettei minunkaan

sydämessäni ole usein tilaa Sinulle,

että niin helposti unohdan,

että vain Sinussa on

elämä ja yltäkylläisyys.