Suunnitelmia

Yhtenä keväänä kirjoitin listan siitä,

mitä haluaisin tulevan kesän aikana tehdä.

Ja kappas, kaikki ne toiveet toteutui!

Nyt voisin kokeilla samaa konstia.

Aikaa kaikelle tälle olis vaivaiset pari kuukautta.

Sen jälkeen lähden takaisin viidakkoon.

Mun tarttis

- lukea kaikki kirjat kirjahyllystäni

- tavata kaikki ystävät ainakin kerran vielä

- kiertää Suomi ja miksei vaikka Norjakin

- asua ainakin kuukausi laavussa ja opetella omavaraistalouteen

  (se olis hyvää harjoitusta viidakkoa varten ja ennen kaikkea nautinto näillä ihanilla pakkaskeleillä!!)

- opetella vihdoin tekemään niitä karjalanpiirakoita

- ajella vähän moottorikelkalla, kun viidakossa se on vähän vaikeaa (tämä on rukous!)

- päästä naimisiin

...

Ai niin, tuo viimeinen ei muuten enää ole ongelma!

Luin nimittäin vieraskirjaani

ja huomasin, että tämä asiahan on ratkaistu jo toissakesänä Torniossa.

Se, että tällaset jutut naurattaa mua just nyt

taitaa olla merkki siitä,

että lopulta tajuan ihan oikeasti

olevani lähdössä johonkin suureen ja tuntemattomaan,

jossa ihan oikeasti en pärjäis

ilman Häntä,

johon oon laittanut kaiken toivoni.

Jumalan vika,

että lähden.

Hän kantakoon myös vastuun kaikesta!

ps. Jos et vielä saanut rukouskirjettäni mutta haluat sen saada, ota yhteyttä :)

¿Puedo yo reír como llora Chavela?

Eilen sato ensilumi tänne eteläänkin
ja tänään kävin rannalla joutsenperhettä moikkaamassa.

Meri ei tienny talvesta vielä mitään.
Aurinko lämmitti selkää ja hiekka suhis talvikenkien alla.

Vai olisko se meri sittenkin tiennyt?
Aallot oli tänään tavallista raivokkaampia.
Niillä tuntu olevan kauhea tarve päästä

pidemmälle kuin koskaan,
olla vapaita.
Vielä hetken.

Olin siellä rannalla pitkään, ihailin meren voimaa,
akustiikkaa.

Tää syksy on ollu jotenkin erilainen kuin kaikki muut.
On ollut kiirettä, stressiä, huoltakin.
Kuitenkin jotenkin helpompaa.
Oon ehkä saanut jotain uudenlaista,
outoa itsevarmuutta.

Vai onko mun
luottamus Isään
kasvanut?

Tänä syksynä mua on erityisesti mietityttäny Chavela Vargas,
josta tuli idoli monille
rohkeutensa, aitoutensa ja rikkinäisyytensä takia,

sekä Daniel Everett, lähetystyöntekijä, josta tuli ateisti.

Mun uskoa nää kaksi tarinaa ei horjuta.
Hämmentävyydestään huolimatta ne ehkä jopa inspiroi mua,
opettaa tuntemaan ihmistä pohjimmaisine kysymyksineen,
olemaan rehellinen.

Luottamaan Totuuteen, joka ei pidä ääntä itestään,
ei pakota ihmisiä yhteen muottiin,
ei käske uskomaan tai ajattelemaan tietyllä tavalla,

mutta joka silti on,
joka ei muutu.

Jonka lähellä voi tulla omaksi itsekseen, oppia ymmärtämään.

Tuskin meri ymmärtää, miksi sen pitää jäätyä.
Silti se jäätyy, ja sulaa taas.
Niin sen kuuluukin olla.

So I'm still planning to go!

There is still a great need for the missions to be done

in different parts of the world,

also outside the 10/40 Window.

These are the ten regions with a great need and minimum opportunity

for hearing the Gospel and having churches planted.

(see www.nuevoshorizontesweb.org)

Tän kaiken keskellä,

näinä päivinä,

on ollut muutamia tosi huippuja

kohtaamisia.

Ihan yllättäen

oon tavannut jonkun,

joka on nähnyt mut,

jolla on ollut aikaa.

Ihmisten hyvyys on yllättänyt.

Voi kun minäkin osaisin

nähdä ihmisen.

The Hardest Thing to Learn...

...is that God is in control of everything.

Nää päivät on olleet yhtä tunteilua.

Reilu viikko sitten keskellä yötä
istuin moottorikelkan kyydissä Siperiassa,
nauroin ääneen
ja nautin Pohjantähdestä -
ja vauhdista.

Suomessa mua odotti täysi kevät.
Meri on jo sula,
linnut laulaa ja on lämmintä.
Sunnuntaina kävin istumassa männyn oksalla
ja unelmoimassa omasta kajakista,
taas.
Melkein itkin,
kun näin sen kaiken kauneuden.

Tänään koulussa väsytti

ja jotenkin vaan oli vaikea olla.

Tunnilla puhuttiin kansasta, joka ei millään meinaa tajuta,

että Jumala hallitsee ihan kaikkea.

Luettiin Psalmia 33.

Tosiaan, mun Isä tuntee munkin sydämen,

hän on sen luonut.

Tuntee teot, ajatukset, tarpeet,

kaikki ne tunteet.

Mun Isä, mun Jumala,

on mun sydämeni ilo.

Hän on uskollinen.

And surely He is in control.

Voi kauheeta, nyt on jo ens vuos!

Päivä, joka alkaa

tunnin kestävällä koulumatkalla

fillarilla, jonka vaihteet ei toimi,

ei aina sitten muutenkaan

ole ihan onnistunut.

Tää päivä kuitenkin oli.

Ehkä sen sai aikaan

täysikuu,

pakkanen, lumi

(täällä on ollut pakkasta ja lunta vasta pari päivää!!),

ipodista kuulunut Karibian blues

ja se, että päivä on jo niin pitkä,

että ehdin koulusta kotiinkin

valoisaan aikaan.

Tää on varmaan myös yksi

mun elämän tehokkaimmista päivistä.

Oon tehnyt vaikka mitä

enkä oo stressannu yhtään!

Tänä iltana taian vielä lukee

vähän teolookiaa,

ettei vaan kukaan yhdistäis

tätä kaikkea tehokkuutta

kouluhommien välttelemiseen.

Tsao!

Rakas päiväkirja, eilen oli kiva päivä.

Ehkä parasta mitä tiedän

on syödä tuoreita viikunoita

ja soittaa viululla

kuubalaista musiikkia.

En vielä tiedä, kumpi on mahdottomampaa -

viikunapuun kasvattaminen Suomessa

vai se, että tällainen suomalainen

oppisi soittamaan kuubalaisia rytmejä.

Onneksi on muitakin maailman parhaita asioita

tehtäväksi ja elettäväksi.