Kichwoiden mailla

Vasta kaksi viikkoa maassa olleena uskallan jo varovasti sanoa, että olen palannut kotiin - olenhan asunut täällä Napon läänissä ennenkin. Tunnen oloni hyväksi viidakkointiaanien seurassa, kichwoiden mailla. Työ haasteineen on vasta hahmottumassa, niin myös ihmissuhteet. Kuitenkin on turvallista olla siellä, mihin Jumala on selvästi johdattanut.

Vierailulla Pumayacun kylän Marcelo Andy -koululla

Vierailimme myös Shandiassa Jaime Elliot -koululla. Koulu on rakennettu lähetysmarttyyri Jim Elliotin entisen kotitalon ympärille. Taloon perustetussa museossa emme käyneet. Elliotin 1950-luvulla alkama työ jatkuu nyt uusin haastein ja menetelmin, mutta saman unelman innoittamana. Tahdomme nähdä Jumalan valtakunnan saapuvan näihin intiaanikyliin.

Santa Ritassa osallistuimme kylän juhlille.
Hankkeen erityisopettajat esittelivät työtämme inklusiivisen opetuksen puolesta juhlaväelle.

Santa Ritan kylän laitamilla elämä jatkui arkisena juhlasta huolimatta.

                                               
 

Loppuviikosta kävimme Quitossa hoitamassa paperiasioita ja tekemässä ostoksia tulevan viikon koulutuksia varten. Quitossa oli mukavaa, mutta hyvä oli myös palata takaisin kotiin, kichwoiden maille.

De vuelta en la tierra de los kichwa

Ayer alguien me preguntó
cuánto tiempo planeo yo pasar por acá.
Que lindo se sintió decir que por ahora pienso quedarme.

Dios mío, ¿podría ser que ya no tenga que dar tantas vueltas?

Suunnitelmia

Yhtenä keväänä kirjoitin listan siitä,

mitä haluaisin tulevan kesän aikana tehdä.

Ja kappas, kaikki ne toiveet toteutui!

Nyt voisin kokeilla samaa konstia.

Aikaa kaikelle tälle olis vaivaiset pari kuukautta.

Sen jälkeen lähden takaisin viidakkoon.

Mun tarttis

- lukea kaikki kirjat kirjahyllystäni

- tavata kaikki ystävät ainakin kerran vielä

- kiertää Suomi ja miksei vaikka Norjakin

- asua ainakin kuukausi laavussa ja opetella omavaraistalouteen

  (se olis hyvää harjoitusta viidakkoa varten ja ennen kaikkea nautinto näillä ihanilla pakkaskeleillä!!)

- opetella vihdoin tekemään niitä karjalanpiirakoita

- ajella vähän moottorikelkalla, kun viidakossa se on vähän vaikeaa (tämä on rukous!)

- päästä naimisiin

...

Ai niin, tuo viimeinen ei muuten enää ole ongelma!

Luin nimittäin vieraskirjaani

ja huomasin, että tämä asiahan on ratkaistu jo toissakesänä Torniossa.

Se, että tällaset jutut naurattaa mua just nyt

taitaa olla merkki siitä,

että lopulta tajuan ihan oikeasti

olevani lähdössä johonkin suureen ja tuntemattomaan,

jossa ihan oikeasti en pärjäis

ilman Häntä,

johon oon laittanut kaiken toivoni.

Jumalan vika,

että lähden.

Hän kantakoon myös vastuun kaikesta!

ps. Jos et vielä saanut rukouskirjettäni mutta haluat sen saada, ota yhteyttä :)

¿Puedo yo reír como llora Chavela?

Eilen sato ensilumi tänne eteläänkin
ja tänään kävin rannalla joutsenperhettä moikkaamassa.

Meri ei tienny talvesta vielä mitään.
Aurinko lämmitti selkää ja hiekka suhis talvikenkien alla.

Vai olisko se meri sittenkin tiennyt?
Aallot oli tänään tavallista raivokkaampia.
Niillä tuntu olevan kauhea tarve päästä

pidemmälle kuin koskaan,
olla vapaita.
Vielä hetken.

Olin siellä rannalla pitkään, ihailin meren voimaa,
akustiikkaa.

Tää syksy on ollu jotenkin erilainen kuin kaikki muut.
On ollut kiirettä, stressiä, huoltakin.
Kuitenkin jotenkin helpompaa.
Oon ehkä saanut jotain uudenlaista,
outoa itsevarmuutta.

Vai onko mun
luottamus Isään
kasvanut?

Tänä syksynä mua on erityisesti mietityttäny Chavela Vargas,
josta tuli idoli monille
rohkeutensa, aitoutensa ja rikkinäisyytensä takia,

sekä Daniel Everett, lähetystyöntekijä, josta tuli ateisti.

Mun uskoa nää kaksi tarinaa ei horjuta.
Hämmentävyydestään huolimatta ne ehkä jopa inspiroi mua,
opettaa tuntemaan ihmistä pohjimmaisine kysymyksineen,
olemaan rehellinen.

Luottamaan Totuuteen, joka ei pidä ääntä itestään,
ei pakota ihmisiä yhteen muottiin,
ei käske uskomaan tai ajattelemaan tietyllä tavalla,

mutta joka silti on,
joka ei muutu.

Jonka lähellä voi tulla omaksi itsekseen, oppia ymmärtämään.

Tuskin meri ymmärtää, miksi sen pitää jäätyä.
Silti se jäätyy, ja sulaa taas.
Niin sen kuuluukin olla.

So I'm still planning to go!

There is still a great need for the missions to be done

in different parts of the world,

also outside the 10/40 Window.

These are the ten regions with a great need and minimum opportunity

for hearing the Gospel and having churches planted.

(see www.nuevoshorizontesweb.org)

Tän kaiken keskellä,

näinä päivinä,

on ollut muutamia tosi huippuja

kohtaamisia.

Ihan yllättäen

oon tavannut jonkun,

joka on nähnyt mut,

jolla on ollut aikaa.

Ihmisten hyvyys on yllättänyt.

Voi kun minäkin osaisin

nähdä ihmisen.

The Hardest Thing to Learn...

...is that God is in control of everything.

Nää päivät on olleet yhtä tunteilua.

Reilu viikko sitten keskellä yötä
istuin moottorikelkan kyydissä Siperiassa,
nauroin ääneen
ja nautin Pohjantähdestä -
ja vauhdista.

Suomessa mua odotti täysi kevät.
Meri on jo sula,
linnut laulaa ja on lämmintä.
Sunnuntaina kävin istumassa männyn oksalla
ja unelmoimassa omasta kajakista,
taas.
Melkein itkin,
kun näin sen kaiken kauneuden.

Tänään koulussa väsytti

ja jotenkin vaan oli vaikea olla.

Tunnilla puhuttiin kansasta, joka ei millään meinaa tajuta,

että Jumala hallitsee ihan kaikkea.

Luettiin Psalmia 33.

Tosiaan, mun Isä tuntee munkin sydämen,

hän on sen luonut.

Tuntee teot, ajatukset, tarpeet,

kaikki ne tunteet.

Mun Isä, mun Jumala,

on mun sydämeni ilo.

Hän on uskollinen.

And surely He is in control.