"Hän oli viettänyt varhaiset vuotensa yhteisössä, jossa käytettiin aivoja, ja hän kuului siihen rauhattomaan, laskelmoivaan ja seikkailunhaluiseen ihmislajiin, joka tekee äärettömän levollisesti asioita, joiden ainoa selitys on sisäinen palo, ja jotka sietävät jonkin aikaa alkukantaista elämää valloittaakseen saloseudut ja sivistääkseen ne..." – Alexis de Tocqueville
Tänä viikonloppuna,
lasten kesäsiirtolan sulkeuduttua (ainakin hetkeksi),
mulle on tehnyt niin hyvää
pitkästä aikaa lukea, musisoida,
höpötellä ystävän kanssa, laskea koskea.
Tietää ja kokea todeksi,
että on olemassa muutakin elämää
kuin lapset ja kotikylä.
Ehkä jonain päivänä voimme,
minä ja nuo lapset,
ja he yhdessä toisten kanssa,
elää ja iloita niistä asioista,
jotka nyt tuntuvat olevan meistä niin etäällä.
ps. Täkäläinenkin yhteisö toki käyttää aivoja ja on sivistynyt,
joskin eri tavoin, kuin ihmiset siellä, mistä minä tulen.
On ihmeellistä olla muutoksen tekijä ja samalla muuttua itsekin,
oppia ja opettaa, juuri täällä.

---
"Hanna se lo pasa metida en la casa",
me dijo un adolescente que envidiaba mi bicicleta,
según él, botada sin que alguien le de uso.
Si le contara de todas mis aventuras,
se sorprendería el muchacho.
Gracias a Dios, existen fines de semana como este
en que a los tiempos pude hacer y vivir cosas que me gustan,
además de pasarlo en este pueblecito
con los niños a quienes tanto amo.
Mi sueño es que los niños estos
un día puedan compartir conmigo y con otros
algo de que yo en mi vida he tenido el privilegio
de experimentar
y así sentirme más viva.
Mi sueño es que los niños estos
un día puedan compartir conmigo y con otros
algo de que yo en mi vida he tenido el privilegio
de experimentar
y así sentirme más viva.
No hay comentarios.:
Publicar un comentario